”Mä en halua viettää synttäreitä Nicaraguassa!”

Lapsetkin ovat omalla tavallaan innoissaan muutosta. He odottvat lentokoneella lentämistä ja pilvien yläpuolella olemista. Opiskelevat isovanhemmiltaan saamasta espanjankielisestä lasten kuvakirjasta sanoja. Ovat kiinnostuneita etsimään kartoista Nicaraguan ja miettivät, millaista elämä siellä on.

Esikoinen pohtii, miten käy hänen balettituntiensa. Keskimmäinen miettii synttäreiden viettoa Nicaraguassa. Pienin ei vielä ymmärrä tulevasta mitään. Hekin siis omalla tavallaan valmistautivat tulevaan, vaikka eivät vielä tietysti ymmärräkään asiaa täysin.

Onneksi lapsilla on kuitenkin paras kaveri
matkassa mukana: sisko ja sen veli.

Opiskelemassa hankehallintoa ja kehityspolitiikkaa

Viime viikonloppuna istuin yksin bussissa lukien kehitysyhteistyöhankkeen hankesuunnitelmaa, söin nepalilaisessa ravintolassa aikuisten kesken, söin kaksi aamupalaa aivan rauhassa, vietin kaksi kokonaista päivää aikuisseurassa ja opiskelin mielenkiintoisia aiheita kehitysyhteistyöstä ja hankehallinnosta. Aika outoa kotiäidille. 

Viikonloppu oli jälleen kerran erittäin onnistunut ja opin paljon mielenkiintoisia asioita. Erityisen kiinnostavaksi koin aiheen kehitysyhteistyöprojektien kestävyydestä: Mitä sitten kun hanke loppuu? Miten varmistamme, että hankkeen hyödyt jatkuvat myös tulevaisuudessa? Miten saada paikalliset ihmiset sitoutumaan hankkeen tavoitteisiin? Eri keinoja kestävien hankkeiden toteuttamiseen on useita, mutta tärkeintä tässä on varmasti suunnitella, pohtia, toteuttaa ja arvioida hanketta aidosti paikallisten ihmisten kanssa yhdessä sekä suunnitella hanke huolellisesti –hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai miten se menikään? :)

Rokotukset

Varasimme ajan rokotushoitajalle ja aloitimme selvittelemään rokotusasioita. Koska kohdemaata valitessamme otimme huomioon myös terveyskysymykset, tiesimme jo etukäteen ettei Matagalpaan tarvitse kovin monia rokotuksia ottaa. Tarkoituksena on ottaa hepatiittiyhdistelmärokote isälle ja lapsille (äidillä tämä jo on). Lisäksi lavantautirokotetta vielä pohdimme. Lapsetkin ovat olleet lähdöstä omalla tavallaan innoissaan, mutta ensimmäisen rokotuksen jälkeen esikoinen totesi, ettei kyllä lähde mikäli rokotuksia on tulossa vielä lisää…

Uutta oppimassa

Veimme isommat lapset mummolaan hoitoon ja suuntasin viime perjantaina Klaukkalaan mieheni ja nuorimmaiseni kanssa. Koulutuksen aiheina oli kulttuuriin sopeutumista, kehitysyhteistyökysymyksiä, köyhdyttäviä rakenteita, käytännön asioita, sekä terveys- ja turvallisuuskysymyksiä. Paljon uutta asiaa ja muistettavaa. Kuuntelemista, keskustelua, pohtimista, uusia ihmisiä, naurua. Todella antoisaa koulutuksessa oli toisiin vapaaehtoisiin tutustuminen ja heidän kanssaan ajatusten vaihtaminen (sekä toki valmiit ihanat ruoat! ). Oli myös erittäin mielenkiintoista lukea aikaisempien Matagalpassa olleiden vapaaehtoisten tunnelmia ja ajatuksia heidän raporteistaan.

Sunnuntai-iltapäivänä meille kerrottiin terveysasioista kehitysmaissa yleisellä tasolla ja katsoimme jokaisen kohdemaan rokotussuositukset. Miksi viedä pienet lapset kehitysmaahan, jossa on riski sairastua? Tämä on ollut ehkä itselleni eniten mietintää aiheuttanut kysymys. Olemme pyrkineet valitsemaan kohteen niin, että paikka olisi mahdollisimman turvallinen. Rajasimme heti malaria-alueet ja suurkaupungit pois kohdevaihtoehdoistamme. Tämän lisäksi varmistimme, että kaupungissa on tarvittaessa hyvät lääkäriasemat. Tiedostamme, että aina tälläisella reissulla on riski sairastua. Pyrimme olemaan mahdollisimman huolellisia käsihygienian ja ruoan suhteen. Ajattelen kuitenkin, että ulkomaille ei voi lähteä pelkäämään mahdollisia sairauksia. Mikäli jotain tulee, hakeudumme ajoissa hoitoon ja selvitämme tilanteet paikan päällä.

Kokonaisuutena viikonloppu oli ihanaa vaihtelua kotiäidin arkeen. Olimme sopineet, että isä ottaa päävastuun lapsen hoidosta, jotta minä saan keskittyä täysin koulutukseen. Nuorimmaisemme viihtyikin erinomaisesti ja hoitajia ja viihdyttäjiä hänellä riitti muista vapaaehtoisista. Vauvan tehtävä oli vetää taukojumppaa: Neiti potkiskeli selällään maassa ja vapaaehtoiset hänen ympärillään matkien pienen hassuja liikkeitä. Harmi ettei kameraa sattunut olemaan käden ulottuvilla.

Jotenkin viikonloppu sai käsittämään, että reilun puolen vuoden päästä me todella asumme Nicaraguassa. Toisinaan tuntuu, että arki on niin kiireistä, että lähtöä ei ehdi ajatella juuri lainkaan ennen kuin illalla myöhään saatuamme lapset nukkumaan. 

Aprendiendo cosas nuevas

En fin de semana pasado estuvimos en una capacitación de Etvo. Mis hijos mayores se quedaron con sus abuelos y mi marido, yo y la hija menor estuvimos en la capacitación con mi marido y el hijo menor. Los temas que se trataron fueron la adaptación cultural, el funcionamiento de las estructuras que causan y mantienen la pobreza, también hablamos de la salud y seguridad. Muchas cosas para aprender, buenos temas de conversacion, nuevas personas y mucha diversion. Fue muy bueno conocer a otros voluntarios y que pudimos intercambiar ideas con la gente que estará en una situación similar a la nuestra. Y tambíen me gustó mucho la comida bien preparada y rica :)

Este fin de semana me fue bien para romper con la rutina diaria que tengo al estar con tres niños en casa. Mi marido cuidaba mucho a bebé asi yo pude concentrada bien en el toda la informacion que nos daban. El bebé también se divertía mucho y a algunos voluntarios les gustaron jugar con ella. Muchas veces la vida diaria es tan de prisa que no tenemos tiempo pensar en todas las cosas que aun tenemos que hacer antes de irnos. Solo falta un poco más de medio año!

-Anni-