Kotiin!

Viime viikko on ollut varsin tunteikas: Vakuutusyhtiön kanssa taistelua, vieras Suomesta, retkiä, makaamista jalka ylhäällä, yhdet hautajaiset, itkua, jännittämistä ja myös paljon iloa. Meidän tilanne on nyt se, että me lennetään kahden yön päästä kotiin. Vaikka olisi ollut mukava seikkailla vielä vähän lisää, on jalan kuntoutuminen nyt tärkeintä. Mennään syömään ruisleipää, salmiakkia (tätä herkkua on viimeaikoina ollut tarjolla täälläkin -kiitos suomituliaisten ja paketin Suomesta) ja katsomaan kymppiuutisia. Vedetään villasukat jalkaan ja kaivetaan talvitakit varastosta. Lunta on kuulema hyvällä tuurilla pieni kasa rappujen vieressä. Me tullaan seisomaan kovin onnellisina sen kasan vieressä kotiportailla. Omassa kodissa.

Ajatus pikaisesta kotiinpaluusta on jotenkin absurdi. Nyt me maataan täällä auringossa ja ihan kohta ollaan kylmässä ja pimeässä Suomessa. Vaikka lomasuunnitelmat jäivät toteutumatta, niin ajatus omasta kodista tuntuu varsin mukavalta. Isi meinasi juoda alkuun purkillisen kylmää, suomalaista maitoa. Esikoinen haluaa katsoa prinsessaelokuvansa. Keskimmäinen odottaa leikkejä serkkujen kanssa. Minä meinasin mennä ostamaan luomuruisleipää ja kermajuustoa. Jännä nähdä, muistaako kuopus kotia ollenkaan.

Onneksi päästiin kummini kanssa samoille lennoille, hänestä on varmasti iso apu lasten kanssa. Minä lennän vammastatuksella, mikä tarkoittaa, että asia huomioidaan kentillä. Aki on kirjattu henkilökohtaiseksi avustajakseni ja päästään matkustamaan businessluokassa. Mies meinasi juhlia kotiinpaluuta shampanjalasillisella koneessa. Tätä ennen tätyy kuitenkin ostaa viimeiset tuliaiset, käydä ostamassa omat kyynärsauvat (nykyiset ovat lainassa), hyvästellä ihmiset, pestä pyykkiä, hoitaa (pitkähkö) lista työjuttuja, pakata. Aikaa vajaa pari vuorokautta...

Mitä sitten käteen jäi? Paljon uuden ihmettelyä, suunnatonta iloa, turhautumista, koti-ikävää, mahtavia kokemuksia, kielitaitoa, uusia tuttavia, ymmärrystä, oman elämäntilanteen tarkastelua ulkopuolelta, nöyryyttä. Kyllä meillä on asiat niin hyvin. Kyllä minun lapsilla on tulevaisuudessa mahtavat mahdollisuudet verrattuna moniin maailman lapsiin. Voi kun saisi säilytettyä tämän nykyisen ajatusmaailman ja kiitollisuuden Suomessakin, muistaisi valittaa vähemmän turhasta. Me tulemme kovin tyytyväisinä kotiin, nähdään pian Suomen ihmiset!

Anni

Jalka paketissa

Eilen illalla lähdimme koko porukka innoissamme näyttämään vieraallemme uutta jätskibaaria. Puoli korttelia käveltyämme kaaduin. Tajusin heti, että jalkaan sattui. Aki juoksi hakemaan kotoa kylmää. Kadulla kinttu kohti taivasta maatessa tilanteen koomisuus hymyilytti. Minut autettiin kotiin ja muut jatkoivat matkaa jätskille. Kipu ei ollut kovin kova, eikä jalka juurikaan turvonnut, joten ajattelin selvinneeni säikähdyksellä.

Koska en pystynyt varaamaan jalalle, päätin kuitenkin varmuuden vuoksi lähteä näyttämään sitä lääkärille. Eikun taksiin ja menoksi. Perille päästyä ensiksi piti valita, menenkö yleislääkärille vai maksanko enemmän ja pyydetään ortopedi katsomaan jalkaa. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Ihan vaan just in case. Aluksi pääsin odotusaulan nurkassa olevan hoitajan pisteeseen, jossa mitattiin verenpaine, pulssi ja paino. Enpä ole kuukausiin käynyt vaa'alla, mutta selvisi nyt samalla tämäkin oleellinen tieto. Ortopedi tutki jalan, otti röntgenet ja kertoi jalan murtuneen. Onneksi murtuma on pieni ja siisti. Seuraavaksi piti valita, kipsataanko jalka vai ei. Hiukan olin tässä vaiheessa ihmeissäni, eikös lääkärin kuuluisi päättää tälläiset asiat. Pienen keskusteluhetken jälkeen minulle selvisi, että lääkäri suosittelee kipsausta mikäli en pystyisi olemaan täyslevossa vajaata kuukautta. Asia oli siis sillä selvä ja nyt jalassani komeilee vielä toistaiseksi puhtaanvalkoinen kipsi. Maksaessa selvisi hiukan lääkärin kysymysten tausta; kipsaus ei nimittäin ollut mitään halpaa puuhaa. Konsultoinnin ja röntgenten lisäksi erikseen maksettiin kipsaustyöstä, luvasta ja materiaaleista. Lisäksi edellispäivänä ostamani farkut piti leikata kotona auki, jotta sain housut pois jalasta.

Pian minulle selvisi, että lentäminen puolentoista viikon päästä kipsin, kainalosauvojen, kolmen pienen lapsen ja neljän matkalaukun (ja yhden reippaan miehen) kanssa taitaa olla ylivoimainen haaste. Tässä vaiheessa ei enää naurattanut. Suomeen pääsemme kaikella todennäköisyydellä lentämään suunnitellusti vuodenvaihteessa. Miten suunnitellun loman Argentiinaan käy, on vielä auki. Toinen lisähaaste on viisumit. Me laskimme Costa Rican viisumienhakureissulla päivät niin, että viisumit ovat voimassa juuri suunniteltuun lentopäivään asti. Ylimääräisistä päivistä tosin selviää sakoilla. Me vaan maksamme sakot viisinkertaisina. Kipukin on voimistunut nyt yöllä, mutta onneksi särkylääkkeet on keksitty. Elämä ehkä vaikeutuu muutamaksi viikoksi. Kuitenkin, kun tätä ympäröivää todellisuutta katsoo, on helppo muistaa, että tämä on pikkujuttu. Kaiken kaikkiaan meillä on asiat edelleen vallan mainiosti.

Anni

El Chile

Kahdenkymmenen kilometrin, tai 50 minuutin, ajomatkan päässä Matagalpasta sijaitsee pieni käsityöyhteisö nimeltään El Chile. Kymmenkunta naista saa toimeentulonsa tekemällä perinteisiä 'Nica -intiaanien' käsitöitä. Noin 25 vuotta sitten maailmankansalainen Marta oli perustamassa yhteisöä, joka edelleen työskentelee hänen omistamassaan talossa. Yhteisöä voi hyvällä syyllä kutsua Martan elämäntyöksi.

Marta kertoi meillä lyhyesti yhteisön perustamisesta, kehittymisestä nykyiselleen ja nykyisyydestä. Alunperin heidän tarkoituksenaan oli työskennellä tismalleen samalla tavalla kuin esikuvansa, langan kehräämisestä alkaen. Pian kuitenkin selvisi, että pienenkin kangaspalan valmistamiseen kyseisellä tavalla menee todella kauan. Vaihtoehtoina oli joko kankaan hinnan tuntuva nostaminen tai työmenetelmien kehittäminen. Kumpikaan muutos ei miellyttänyt silloisia päättäjiä (lue: varakkaita). Marta ei kuitenkaan luovuttanut, joten nykyään langat ostetaan valmiina ja kankaat tehdään kehittyneemmillä menetelmillä.

Perinteitä kunnioitetaan kuosien, värien ja kuvioiden valinnoilla. Perinteisten käsitöiden rinnalle on tuotu uusia tuotteita kuten reppuja, penaaleita ja lompakoita. Tuotekehittely kuitenkin jatkuu ainakin Martan osalta jatkuvasti. Kadulla kulkiessaan hän kuulemma aina ensin katsoo millainen laukku vastaantulijalla on, vasta sen jälkeen on aika tutustua ihmiseen.

Aki

Kotieläimistä

Erilaisia ja -kokoisia muurahaisia vilistää kotonamme milloin missäkin. Koska kierrätysajatus on täällä vasta kehittymässä, niin kaikki roskat laitetaan pääsääntöisesti aina samaan roskikseen. Ensimmäisissä tyhjennyksissä roskis olikin sitten täynnä kuparinruskeita, sentin pituisia murkkuja. Pian opin laittamaan biojätteet erillisiin pusseihin, jolloin muurahaiset jäteasiasta katosivatkin. Eniten meillä on kuitenkin paljon pienempiä murkkuja. Jos iltapalalla lattialle tippunutta ruokaa ei muista siivota heti pois, niin aamulla se on lähes poikkeuksetta täynnä parin millimetrin pituisia herkuttelijoita. Samoja, tai vastaavia, ötököitä löytyy lähes joka puolelta taloa, seiniltä, matoista, sohvasta... pieni kutina, joka tuntuu olevan liikkeessä on todennäköisesti muurahainen. Ilmeisesti ne elävät tämän vanhan talon seinissä, sillä niin pientä rakoa en ole löytänyt, mistä nämä eivät pääsisi kulkemaan.

Lentävistä olioista meillä on pääasiassa kärpäsiä ja moskiittoja. Satunnaisia perhosia ja lintuja (ulkona) on myös ollut. Kesä ja kärpäset. Täällä tuo ei niin pidä paikkaansa. Meillä ei ole ollut kärpäsistä riesaa kuin kaksi kertaa, ennen ja jälkeen sateiden. Nyt kun sateet ovat ohi (sadekausi, eli 'talvi') niin tulivat kärpäset. Viimeisen muutaman päivän aikana olen heittänyt roskiin kolme kärpäspaperia, eli noin 150 kärpästä. Eikä me minun mielestäni asuta missään navetassa. Nyt tilanne tuntuu hieman rauhoittuneen. Kärpäset ovat vain harmillisia, mutta moskiitoissa voi piillä myös terveysriskejä. Ne kantavat monenlaisia taudinaiheuttajia, joista vaarallisin lie dengue -virus. Varsinkin alkuaikana minä ja poika olimme täynnä puremajälkiä. Sittemmin olemme ostaneet pistorasiaan laitettavan karkottimen yökäyttöön. Ei ole tullut denguekuumetta, ja purematkin ovat vähentyneet.

Ei kutsumattomista kotieläimistä aina haittaakaan ole. On ainakin pari lajia, jotka rajoittavat olemassaolollaan edellisiä, ja varmaan muitakin. Aika alussa meille kerrottiin, että liskoja (gekko?) ei pidä yrittää häätää, sillä ne syövät kaikenlaisia pieneläimiä. Pienimmät ovat olleet niin pieniä, että niitä on jopa säikytty, sen verran vaikea niitä on havaita ennen kuin on todella lähellä. Isoimmat näkyvät seiniltä jo kaukaa. Toinen eläinryhmä, jota siedämme sen hyödyllisyyden vuoksi ovat hämähäkit. Niitäkin tuntuu olevan joka paikassa, niin ulkona kuin sisällä. Yllättävän hyvin on Annikin niistä, ja muistakin otuksista, pystynyt olemaan välittämättä. Voisi jopa sanoa, että siedätyshoitona tämä matka on ollut erityisen onnistunut.

Hieman tavanomaisempina asukkaina meillä oli jokin aika sitten kaksi kulkukissaa. Ilmeisesti kyseessä oli emo ja poikanen, sen verran läheiseltä heidän suhteensa vaikutti. Aamuisin sisäpihan portailla, sateen suojassa, kissat olivat nukkumassa toisiinsa käpertyneinä. Aluksi ne poistuivat saman tien ikkunoita avattaessa, mutta lopulta ne olivat sulassa sovussa meidän kanssa ulkona. Koskea ne eivät antaneet, enkä tosin olisi lasten myöskään antanut. Sittemmin kissoja ei enää ole näkynyt, hakivat ehkä suojaisaa paikkaa pahimpien sateiden ajaksi.

Aki

Pienen tytön unelmien mekko

Monien pienten putiikkien ikkunoissa näkee täällä suloisia pienten tyttöjen mekkoja. Esikoinen on pitkään pyytänyt itselleen sellaista. Aina olen jollain verukkeella (kiire, ei ole rahaa...) onnistunut kieltäytymään tyttären pyynnöstä. Olen kuitenkin luvannut, että ennen lähtöä hän saa valita mieleisen mekon. Tyttö on tyytynyt tähän.

Tänään lähtöön on alle kolme viikkoa aikaa. Ainakin yksi pitkä viikonloppu menee lomalla. Lisäksi noin viikon päästä saamme kummini Suomesta tänne vierailulle. Ja näin useampilapsisessa perheessä arkena töiden, ruoanlaiton, pyykin ja leikin ohella ei kauheasti vapaa-ajan ongelmia ole. Jotta välttäisimme viime hetken paniikin, päätimme miehen kanssa tehdä listan hoidettavista asioista. Listasta löytyy loppuraportin kirjoittamista, Tv-sopimuksen irtisanominen, tuliaisten ostoa, siivousta ja aika paljon muuta. 

Listasta löytyi myös mekon osto esikoiselle ja päätimme aloittaa listan purkamisen siitä. Niinpä tänään suuntasin esikoisen ja keskimmäisen kanssa kaupoille. Tyttö tiesi hyvin tarkasti mitä haluaa. Ensimmäisessä liikkeessä oli kauniita mekkoja, mutta ei sellaista, jossa on tarpeeksi tylliä. Onneksi jo toisesta liikkeestä löytyi tämä unelmien prinsessamekko. Keskimmäinen valitsi itselleen odotetusti Salama McQueen -paidan. Ja pienimmälle äiti sai valita mieleisen mekon.

Täällä on siis tänään pyörähdellyt tyyyväinen pieni prinsessa, ruokapöytään sentään suostui kiltisti riisumaan mekkonsa. Nyt on mies puolestaan lähetetty vaateostoksille. Saa nähdä, millaisen saaliin kanssa hän tulee kotiin. Yleensä hän ei nimittäin osta mitään ennen kuin vanhat vaatteet on käytetty ihan loppuun.

Anni

Erilainen työpäivä

Luulin, että minullla olisi tänään melko tavallinen työpäivä. Eilen olin sopinut yhden äidin kanssa tulevani kotivierailulle. Aikaa sopiessa olin hiukan epävarma, mutta päädyimme lopulta kello kymmeneen. Kuultuaan vierailun aikataulun yksi keskuksen työntekijöistä totesi ajan olevan hyvin aikainen, koska koti sijaitsee kaukana. Toinen ihmetteli, miksi olin sopinut vierailun niin myöhäiseksi. Tässä vaiheessa ajattelin, että aika on varmaan oikein hyvä. Ja jos ei ole, niin ei sillä niin väliä, koska täällä ihmiset tulevat melkein poikkeuksetta myöhässä tapaamisiin.

Tähän kotivierailuun oli kaksi syytä. Perheen poika on alkanut tänä vuonna käydä keskuksessa vierailijana ja tarkoitus on että hän kirjautuisi ensi vuoden alussa virallisesti Las Hormiguitasiin. Las Hormiguitasin henkilökunta haluaa tutustua kaikkien kirjoilla olevien lasten perheisiin. Keskuksessa käy vierailevia lapsia, jotka voivat tehdä siellä läksyjä, lukea lasten kirjoja ja toisinaan osallistua joihinkin aktiviteetteihin. Yleensä aktiviteetit (ATK, tanssitunnit, käsityöt) on kuitenkin suunnattu Las Hormiguitasissa kirjoilla oleville lapsille. Toinen syy oli, että olemme päättäneet tukea pienellä summalla kolmen lapsen opiskeluja. Kyseisen perheen poika on yksi tulevista kummilapsista, joten halusin tutustua hänen kotiin ja perheeseen.

Yksin en näitä kotivierailuja voi tehdä, myöskään kahdesta syystä. Ensiksikin ei välttämättä ole turvallista, että vaalea länkkärinainen kulkisi yksin kyseisillä alueilla. Toiseksi kaikki minua vähänkin tuntevat tietävät, että useammin eksyn kun löydän suoraan perille uuteen paikkaan. Keskuksen työntekijätkin tuntevat jo olemattoman suuntavaistoni. Niinpä sain seurakseni vierailulle keskuksen kuvaamataidon ja urheilun opettajan, Alexiksen. Hän tuli tyypilliseen tapaansa myöhässä ja pääsimme lähtemään matkaan vasta lähempänä kello kymmentä. No ei se mitään, eihän myöhästyminen niin vakavaa ole.

Lähdimme siis kävellen kohti pojan kotia. Me kiipesimme pientä kivistä tietä ylös. Otimme muutamia kuvia. Kiipesimme vähän lisää. Ja lisää. Yleensähän minä tykkään kävellä ja olisin nauttinut retkestä täysin. Täytyy myöntää että kovassa yskässä ja flunssassa lähes puolentoista tunnin kiipeäminen ylämäkeen ei ollut ihan kaikkein mukavin kokemus. Saavuin perille punaisena kuin possu (matkalla nähdyt pari possua olivat likaisen harmaita, joten todellisuudessa edes possut eivät pärjänneet minulle tässä värikilvassa). Maisemat olivat kuitenkin mahtavia, ja pääsin tutustumaan pieneen kyläkouluun, jota poika käy. Lisäksi juteltiin hetki pojan äidin kanssa, otettiin muistoksi muutamia kuvia ja poika saatteli meidät paluumatkalle. Paluumatkalla olo oli onnellinen ja kevyt. Alamäkeen matka taittui nopeammin ja upeita maisemia oli helpompi ihailla. Päivän liikunta-annos tuli helposti täyteen. Jotenkin haikea ajatus, että tämä oli todennäköisesti ainoa vierailuni koskaan tuon suloisen, pienen pojan kotiin. Poika vaikutti tyytyväiseltä uutisistamme. Myös uudelle kummitädille vierailu oli ikimuistoinen. Vaikka olin kuullut että koti on kaukana, niin en olisi uskonut aamulla, että melkein puolet työajasta vietän kävellen. Perheen äiti ja poika kävelevät kyseisen matkan lähes päivittäin; Poika osallistuakseen Las Hormiguitasin toimintaan, äiti myydäkseen torilla kasviksia.

Terveisiä Granadasta!

Pari edellistä viikonloppua on mennyt rennosti kotona auringossa maaten (meidän piharemontti on vihdoin valmis!), korttia pelaten, hiukan siivoillen ja elokuvailtoja pidellen. Lepo on tullut kyllä tarpeeseen. Aamut on olleet hitaita, välillä olemme pitäneet pyjamapäiviä.  Suihku on taas toiminut, joten on tullut myös otettua pitkiä lämpimiä suihkuja. Ja on heitetty ensimmäinen homehtunut vaate roskiin. Kyse oli onneksi minun vanhoista farkuista, joita käytin vaan pitkien paitojen kanssa, koska vetoketju oli mennyt rikki jo aikoja sitten. Ehkä minun ja housujen yhteinen tie oli yksinkertaisesti tullut päätöksensä, en olisi sitä ilman hometta varmaan muuten koskaan tajunnut..

Torstaina meillä oli lasten äideille suunnattu työpaja perhesuunnittelusta. Äideille kerrottiin ehkäisystä, nuorten ja iäkkäiden naisten raskausriskeistä ja pohdittiin yhdessä lasten lukumäärään liittyviä asioita. Perjantain olin pyytänyt vapaaksi ja aamulla suuntasimme viikonloppulomalle Granadaan. Granada on hiukan hankalien kulkuyhteyksien päässä Matagalpasta katsottuna, mutta päätimme kuitenkin lähteä reissun, koska
1. Uskoimme kuopuksen nukkuvan päiväunensa hyvin bussissa
2. Isommat lapset viihtyvät yleensä bussissa hyvin maisemia katsellen tai tietokoneella pelaten
3. Koska Granada on vanha, mutta moderni, turistien suosima kaupunki ajattelimme sen soveltuvan hyvin myös lapsiperheille.

Aamulla otimme taksin bussiasemalle, josta hyppäsimme Managuaan menevään bussiin. Managuassa vaipanvaihto-operaatio pienen pienessä vessassa, ruokaa nassuun, tarra-arkit palkinnoksi reippaasta matkustamisesta ja taksilla toiselle puolelle Managuaa toiselle bussiasemalle. Tämän jälkeen vielä tunti matkaa Granadaan. Perillä meillä oli kolme raukeaa, unisia silmiään hierovaa lasta. Toiset kuulema ei oikein tykkää Granadasta, toiset rakastuvat heti. Me ensivaikutelman perusteella kuulumme jälkimmäiseen kategoriaan, kaupunki vaikuttaa siistiltä, kauniilta ja värikkäältä. Me olemme herkutelleet (pariinkiin kertaan) italialaisilla jätskeillä ja smoothieilla, syöneet itsemme ähkyyn, kävelleet rannalla ja todella nauttineet lomasta. Pari päivää lomaa jäljellä, ohjelmassa ainakin suklaamuseoon tutustumista (jossa saa myös herkutella), leikkipuistoa, kaupunkikierros hevosvaunuilla ja lisää jäätelöä. Ihana loma!

Iltapala haalittu kokoon useasta eri paikasta: sämpylät ja tortut Matagalpasta, hunaja'munkit' katumyyjältä,
focaccia leipomosta ja smoothiet smoothiebaarista