Kotiin!

Viime viikko on ollut varsin tunteikas: Vakuutusyhtiön kanssa taistelua, vieras Suomesta, retkiä, makaamista jalka ylhäällä, yhdet hautajaiset, itkua, jännittämistä ja myös paljon iloa. Meidän tilanne on nyt se, että me lennetään kahden yön päästä kotiin. Vaikka olisi ollut mukava seikkailla vielä vähän lisää, on jalan kuntoutuminen nyt tärkeintä. Mennään syömään ruisleipää, salmiakkia (tätä herkkua on viimeaikoina ollut tarjolla täälläkin -kiitos suomituliaisten ja paketin Suomesta) ja katsomaan kymppiuutisia. Vedetään villasukat jalkaan ja kaivetaan talvitakit varastosta. Lunta on kuulema hyvällä tuurilla pieni kasa rappujen vieressä. Me tullaan seisomaan kovin onnellisina sen kasan vieressä kotiportailla. Omassa kodissa.

Ajatus pikaisesta kotiinpaluusta on jotenkin absurdi. Nyt me maataan täällä auringossa ja ihan kohta ollaan kylmässä ja pimeässä Suomessa. Vaikka lomasuunnitelmat jäivät toteutumatta, niin ajatus omasta kodista tuntuu varsin mukavalta. Isi meinasi juoda alkuun purkillisen kylmää, suomalaista maitoa. Esikoinen haluaa katsoa prinsessaelokuvansa. Keskimmäinen odottaa leikkejä serkkujen kanssa. Minä meinasin mennä ostamaan luomuruisleipää ja kermajuustoa. Jännä nähdä, muistaako kuopus kotia ollenkaan.

Onneksi päästiin kummini kanssa samoille lennoille, hänestä on varmasti iso apu lasten kanssa. Minä lennän vammastatuksella, mikä tarkoittaa, että asia huomioidaan kentillä. Aki on kirjattu henkilökohtaiseksi avustajakseni ja päästään matkustamaan businessluokassa. Mies meinasi juhlia kotiinpaluuta shampanjalasillisella koneessa. Tätä ennen tätyy kuitenkin ostaa viimeiset tuliaiset, käydä ostamassa omat kyynärsauvat (nykyiset ovat lainassa), hyvästellä ihmiset, pestä pyykkiä, hoitaa (pitkähkö) lista työjuttuja, pakata. Aikaa vajaa pari vuorokautta...

Mitä sitten käteen jäi? Paljon uuden ihmettelyä, suunnatonta iloa, turhautumista, koti-ikävää, mahtavia kokemuksia, kielitaitoa, uusia tuttavia, ymmärrystä, oman elämäntilanteen tarkastelua ulkopuolelta, nöyryyttä. Kyllä meillä on asiat niin hyvin. Kyllä minun lapsilla on tulevaisuudessa mahtavat mahdollisuudet verrattuna moniin maailman lapsiin. Voi kun saisi säilytettyä tämän nykyisen ajatusmaailman ja kiitollisuuden Suomessakin, muistaisi valittaa vähemmän turhasta. Me tulemme kovin tyytyväisinä kotiin, nähdään pian Suomen ihmiset!

Anni