Lasten kanssa maailmalla

Lasten kanssa reissaaminen, tai ulkomaille muuttaminen, on monella tapaa erilainen kokemus kuin aikuisporukalla. Tässäpä muutamia vinkkejä mikäli joku harkitsee tällaista vaihtoehtoa. Voin kyllä todella suositella :)

1. Tiedosta, että matka on aina erilainen lasten ollessa mukana.

Jos me olisimme täällä kahdestaan, olisimme tehneet monia juttuja mitä nyt emme pysty tekemään. Meille oli alusta asti selvä, että menemme lasten ehdoilla, joten tämä ei harmita.

2. Ymmärrä, että muutos on iso lapsillekin.

Myönnän, että minua aluksi harmitti kun yleensä kovin reippaat lapset eivät edes halunneet vastata ihmisten tervehdyksiin. Täällä pitkään asunut suomalainen ystävämme muistutti, että lapsetkin ovat varmasti hämillään ja väsyneitä kaikesta uudesta.

3. Jos pystyt, vältä muita isoja muutoksia lasten elämässä.

Suomessa olisin varmaan vieroittanut nuorimman tutista, täällä en ole halunnut siihen ryhtyä. Uskon että unitutti tuo lohtua uudessa ympäristössä. Lapset kävivät tutustumassa paikalliseen esikouluun, mutta eivät halua siellä enää käydä. Tämä on ok, koska kotihoitoon tottuneille lapsille päivä lapsiryhmässä olisi jo itsessään valtava muutos.

4. Käytä kantoreppua.

Laadukas, hyväksi todettu reppu on ehdottomasti yksi tärkeimmistä varusteistamme. Reppu on paljon vaunuja kätevämpi lentokentillä ja kapeilla kaduilla. On tärkeää, että lapsi on tottunut reppuun ennen reissua. Meidän kuopus on varmasti ollut enemmän kantoliinassa ja -repussa kun vaunuissa, joten hän on tottunut reppumatkustaja.

5. Ole tarkka lasten mahatautien kanssa.

Me olemme olleet viime viikot kaikki täysin terveinä. Aluksi pienimmällä oli pari ripulia. Me veimme lapsen viimeistään seuraavana päivänä ripulin alkamisesta lääkäriin, jottei pieni lapsi pääse kuivumaan.

6. Anna lasten pakata omiin reppuihin lempilelujaan.

Meillä isommilla lapsilla on matkassa omat reput, joissa lelut kulkevat kätevästi mukana ja ne on helppo ottaa esille esimerkiksi lentokentän odotusaulassa.

7. Lahjonta on sallittua pitkillä lennoilla.

Periaatteenamme on että lennoilla rutiinit eivät päde ja kaikki keinot ovat käytössä. Yleensä herkuttelemme kohtuudella ja pyrimme pitämään välipalat säännöllisinä. Lennoilla tämä sääntö ei ole voimassa, vaan silloin lapset saavat surutta pieniä herkkuja. Ja pelata tietokonepelejä monta tuntia halutessaan.

8.Etsi mahdollisuuksien mukaan lapsille leikkiseuraa.

Me tapasimme vasta nyt melkein naapurissa asuvan yhdysvaltalaisen perheen, jolla sattuu olemaan myös kolme alle 6 -vuotiasta lasta. Leikkitreffit on jo sovittu ensi viikoksi!

9. Vältä turhaa kurjuuden näyttämistä, vastaa rehellisesti lasten kysymyksiin.

Me emme anna lasten katsoa täällä uutisia ja on tiettyjä paikkoja, mihin en lapsia veisi. Kuitenkin lapset ovat nähneet ihmisiä nukkumassa kadulla ja kyselevät esimerkiksi kodittomista ihmisistä. Pyrimme keskustelemaan asiasta lasten kanssa, mutta tämä ei ole aina helppoa. Miten selittää lapsille, miksi jotkut joutuvat asumaan kadulla tai miksi toisia lapsia lyödään jatkuvasti kotona?!

10. Anna tilaa ikäville tunteille

Lapset ovat kaiken kaikkiaan mielestäni sopeutuneet tänne hyvin. Välillä on kuitenkin päiviä, kun harmittaa ja on ikävä asioita Suomessa. Olemme keskustelleet, mitä teemme sitten kotiin palatessa ja mistä jutuista nautimme nyt täällä Nicaraguassa. Itku saa tulla kun siltä tuntuu.

Isi löysi tyttöjen kanssa pienen käsityöpuodin, josta tytöt valitsivat itselleen tänään hiuspannat. Näin edustavan kuvan meistä tytöistä nappasi keskimmäinen :)

Me olemme olleet kohta kaksi viikkoa ilman hanavettä. Onneksi öisin tai aikaisin aamulla on tullut sen verran vettä, että olemme saaneet aina kerättyä sitä talteen. Olemme oppineet tiskaamaan astiat mahdollisimman pienellä vesimäärällä, hakemaan vessanvetoveden ulkoa sankolla ja käyttämään pesukonetta täyttämällä sen vedellä ennen käynnistämistä. Kunnon suihkuun olisi kyllä kiva päästä, mutta muuten olemme tottuneet tähän(kin) tilanteeseen hyvin. Elämä on hyvää näin: jotenkin yksinkertaista, rauhallista, kiireetöntä. 

Raha, osa 3

Aina se on minulla ollut, ja aina tulee varmaan olemaan: kirjallinen ummetus nimittäin. Joskus se on kuitenkin tehtävä, joten ei muuta kuin vääntämään.

Kirjoitettu on jo asumiseen ja ruokaan liittyvistä kustannuksista. Kaiken kattavia ne eivät ole, eikä ole ollut tarkoituskaan. Olen halunnut antaa hintojen lisäksi jotain muutakin, mikä olisi lukijoille kiintoisaa. Tällä kertaa aiheena on eräänlainen kaatoluokka, eli palvelut/muut. Valuuttakurssi ć/€ ei juurikaan ole  muuttunut, ei ainakaan meitä suosien: 1 € ~ 33 ć.

Edellisen kirjoituksen ruoka oli sellaista, joka nautitaan pääasiassa kotona. Täällä olemme kuitenkin syöneet ulkona paljon useammin kuin Suomessa. Hintatason vaikutusta tähän ei voi vähätellä. Buffetissa käydessä lautasen hinta on vaihdellut 50 ja reilun sadan cordoban välillä. Koska annoskoot ovat luokkaa XL, niin kaksi lautasta riittää hyvin meidän porukalle. Valitsemalla enemmän kasviksia lautasen hinta on selkeästi pienempi. Pizzalla käynti on ollut viikottainen kohokohta lapsille. Normaalikokoinen peruspizza maksaa noin 150 ć. Olemme käyneet muutaman kerran syömässä myös ns. "paremmissa" paikoissa. Välillä on vaikea hahmottaa asioiden todellisia hintoja kun ympärillä on niin paljon puutetta. Eräässä ravintolassa tilasimme hintavan tuntuisen annoksen tyypillisiä Nica-ruokia ja juomaksi pari jääteetä ja pullovettä. Vasta pöytään tuotuna vasta ymmärsimme, että olimme tilanneet suuren tarjottimen täynnä kahta eri lihaa, kanaa ja chorizoa salaattipedillä, kulhot riisiä, salaattia, paputahnaa ja kastiketta sekä maissilettuja. Hintaa kokonaisuudelle tuli noin 600 ć ja annoksesta olisi riittänyt hyvin ruokaa ainakin neljälle aikuiselle.

Jos on ruokailu, niin kotona kuin ulkona, edullista niin kaikki ei ole. Polttoainelitra maksaa laadusta riippuen 30 ć:n molemmin puolin. Väli-Amerikassa tehdyt vaipat maksavat likimain 4 ć kappale, mutta Suomessakin tunnetut brändit kaksinkertaisesti (~ Suomen hinta). Kodinkoneet ja elektroniikka ovat täällä erityisen kalliita, koska täällä ei niitä tuoteta, vaan kaikki on rahdattu muualta. Kuulin myös, että Nicaraguassa ei olisi lainkaan satamia rahtialuksille, eli kaikki tuodaan maahan toisesta maasta joko kumipyörillä tai lentäen. Hyvä jääkaappi voi maksaa 19 000 ć, taulutelevisio (isohko) tai Nokian parempi kännykkä yli 20 000 ć. Hintoja vertailtaessa täytyy muistaa ne taloudelliset realiteetit, joissa ihmiset täällä elävät. Niin, ja se Sveitsiläinen juusto, 250 ć/libra.

Suomessa me olemme tottuneet niin toimivaan internettiin, puhelinliittymiin sekä televisioon. Netti oli selkeä hankinta. Ensin kokeiltiin paikallista, kehuttua 3G -verkkoa. Aloituspaketin hinta  reilu 200 ć ja kuukaudeksi muutama giga tiedonsiirtoa. Parin päivän kokeilun jälkeen tämä hylättiin, koska ei toiminut missään, mitenkään. Huvittavaa oli myös se, että jatko kuukaudet olisivat olleet hinnaltaan nelinkertaisia... jopa asiakaspalvelija neuvoi hankkimaan uuden kortin kun vanhasta loppuu tehot. Kun kerran on televisio, niin on siinä oltava jotain katsottavaakin. Ilman mitään lisäkanavia, meillä olisi katsottu noin viittä kansallista kanavaa, joista ei juuri lapsille sopivaa ohjelmaa tule. Puolivahingossa ohi kulkeva henkilö myi Annille kaapeli-tv paketin hintaan 290 ć/kk. Sen jälkeen on ollut reilut 100 kanavaa, joissa 11 lasten-, 10 urheilu- ja muutamia englanninkielisiä kanavia, joita meillä pääasiassa katsotaan. Urheilutarjonnassa on muun muassa Mestareiden liiga (6 matsia per kierros), UEFA -cup (vai mikä se nyt on?!), NFL (3-4 peliä viikossa), NBA (kunhan alkaa), F1, Baseball (ei kiinnosta...), nyrkkeilyä, UFC, La Liga, Bundesliga, Serie A, Ligue 1 ja paljon muuta niin Euroopasta kuin koko Amerikan mantereelta.

Aki

Tulvan jälkeen

Nyt on viisi päivää tulvasta. 21 kotia sortui ja näille perheille on järjestetty väliaikaismajoitusta. Aina kun taivaalla on tummia pilviä, täällä pelätään rankkasateita ja uutta tulvaa. Eilen olimme pitsalla, ukkosti ja satoi kaatamalla. Kuulema yleinen hälytyssireenikin oli soinut, mutta me emme kuulleet sitä.  Tällöin joen pinta oli taas noussut merkittävästi, mutta onneksi vältyttiin tulvayön kaltaiselta katastrofilta.

Kun sataa paljon, meille ei tule vettä. Me olemme olleet nyt muutaman päivän ilman vettä lukuunottamatta puolikasta päivää, jolloin keräsimme vettä talteen ja pesimme koneellisen pyykkiä. Tilanne on meillä hyvä, sillä sankovedellä saamme pestyä itsemme, astiat ja vedettyä vessan. Huomenna on alettava käsipyykille mikäli vettä ei tule.  Kovin montaa päivää meidän vesivarastot eivät riitä, joten toivomme edes muutamaa tuntia, jolloin voimme täyttää varastomme.

Tiskivetemme. Nämä pullot toimivat myös oivallisina käsipainoina :)

Voi kunpa ei sataisi rankasti, sillä tällä hetkellä seuraukset saattaisivat olla hyvinkin surulliset täällä Matagalpassa. Vaikka tilanne ympärillä on monella tapaa kurja, niin meillä raikuu tällä hetkellä nauru lasten pelatessa polttopalloa. Pieninkin kovasti mukana tallustaa ja höpöttelee innoissaan parisanaisia lauseitaan.

Anni

vedenkeruu

Meillä oli hiukan levoton yö. Lapset nukkuivat hyvin, me aikuiset emme niinkään. Satoi vettä. Vesiputket korisivat, hetken aikaa saimme vettä hanasta. Veimme sangon ulos kerätäksemme hiukan vettä talteen. Tältä sanko näytti aamulla.

Meillä ei ole taaskaan vettä, mutta olimme iloisia, että sanko oli tyhjä. Ehkä ihmisillä joenvarrella oli helpompi yö. Ja me miehen kanssa heitimme aamulla yläfemmat, saimme sentään yöllä vedettyä vessan.

Anni

Toiveena sateeton yö

Täällä on sadekausi, joten ei ole yllättävää, että sataa. Sataa paljon. Sateet tulevat yleensä illalla ja yöllä. Viime yönä satoi rankasti ja kaupungin joki tulvi. Meille tämä merkitsi sähkökatkosta yöllä ja tämän päivän olemme olleet ilman vettä. Monille tämä merkitsi valvottua yötä veden lainehtiessa koteihin, joillekin menetettyä kotia muutamien talojen sortuessa.

Osa ihmisistä on selvästi peloissaan. Monilla joen varrella asuvilla ei ole paikkaa mihin mennä mikäli joki tulvii taas ensi yönä, toiset eivät vaan halua jättää kotejaan. Osa ihmisistä on hyvinkin rauhallisia, heillä on syvä usko ja luottamus Jumalaan. Tapahtuu mitä tapahtuu, asiat ovat Jumalan käsissä.

Tänä aamuna soitimme kauempana joen varrella asuvan lapsen kotiin, lähdimme katsomaan tuhoja ja tarkistamaan lähellä jokea asuvien lasten tilanteita. Vesi oli jo laskenut. Kohtasimme väsyneitä ihmisiä, näimme pari sortunutta seinää ja veden varassa pitkään hengestään taistelleen koiran. Toisella puolella kaupunkia tilanne on ilmeisesti pahempi. Kuuden Las Hormiguitasin lapsen kotiin vesi oli tulvinut, liinavaatteet olivat märkiä, osa kouluvihkoista ja vaatteista vesi oli vienyt. Muuten kaikki oli hyvin ja ihmiset kunnossa.

Joen tulviminen ei ole täysin poikkeuksellista, mutta tämän luokan tuhot ilmeisesti ovat harvinaisia. Ihmisuhreista minulla ei ole tietoa, ilmeisesti ihmiset olivat aikalailla ehtineet ulos sortuneista kodeista. Meillä on kaikki hyvin, asumme tukevassa talossa kaukana joesta. Omasta puolestamme ei tarvitse olla huolissaan, mutta ystävien ja lasten tilanne toki mietityttää. Voimme vaan toivoa, että ensi yönä ei sada.

Anni

Kaatopaikan lapset

Keskiviikko oli yksi mielenkiintoisimmista työpäivistä. Kävimme kahdella kaatopaikalla haastattelemassa lapsia erääseen lasten työntekoa selvittävään tutkimukseen. Paikalla oli muutamia ihan pieniä lapsia, joiden äitejä haastattelin. Yksi kysymyksistä oli, milloin nämä lapset ovat aloittaneet työnteon. Varsinaisesta työnteosta näiden 2 ja 3 -vuotiaiden kohdalla ei toki voida puhua. Äidit kertoivat, että he ovat olleet kaatopaikalla ihan vauvasta asti, siellä he kulkevat äitiensä kanssa ja heti kun kykenevät, niin auttavat vanhempiaan. Toinen kysymys oli, miksi nämä lapset tekevät työtä. Tämä oli selvästi vaikea kysymys monille äideille. Monilla ei tuntunut yksinkertaisesti olevan vaihtoehtoa: äideillä ei ole muuta työtä, lapsilla ei ole muuta paikkaa olla. Tämä on yksi surullisimpia näkyjä, mitä olen täällä nähnyt.

Anni

Ilman vettä

Meille ei tule vettä. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, mutta nyt olemme olleet jo yli puoli vuorokautta ilman vettä (okei, suurimman osan tästä ajasta vedimme sikeitä). Yllättäen kaikilla on ollut samaan aikaan ulostamisen tarve ja pönttö alkaa uhkaavasti täyttyä (ja haisee!), melkein kaikki astiat on likaisia, tukka rasvainen ja kädet pesemättä. Pienimmäisen pyllykin olisi kiva saada pestyksi. Tämä on osittain omaa tyhmyyttä, kun emme muistaneet täyttää vesiastiaamme vesikatkojen varalle. Juomavettä meillä sentään on (ja sitä saa onneksi kaupasta aina lisää), joten janosta ei ole tarvinnut kärsiä.

Tämä turhauttaa. Ja samalla harmittaa oma ärsyyntyminen. Monet elävät täällä taloissa, joissa näin sadekaudella vesi tulee sisään. Kaikilla ei ole kunnon suihkua. Monessa talossa ei koskaan ole lämmintä vettä. Mutta kun minä kolmen lapsen äiti olen tottunut Suomessa kaikkiin mukavuuksiin ja ilman niitä eläminen on välillä vaikeaa. Saako oma tilanne harmittaa, kun niin monilla on vielä paljon huonommin?

Tähän voisin laittaa kuvan tästä rasvaletistä tai likaisten astioiden pinosta, mutta en jaksa etsiä kameraa. Tänään näin, illalla jo ehkä paremmin.

Anni

Etkö sinä lyö lastasi?

Olen tainnut ennenkin todeta, että täällä asiat kysytään hyvin suoraan: Paljonko tienaat? Oliko lapsesi suunniteltuja? Onko sinut operoitu? Hiukan ensin mietin, että mitähän operaatiota tällä tarkoitetaan, kunnes asiayhteydestä asian hoksasin. Kyseinen ihminen oli juuri päivitellyt "suurperhettämme" .

Meiltä on myös kysytty ihmettelevään sävyyn, miksi toimme lapsemme tänne emmekä jättäneet heitä Suomeen, esimerkiksi isovanhemmille. Täällä on nimittäin  tavallista, että ainakin isä lähtee töiden perässä muualle, usein myös äiti. Lapsia hoitaa hyvällä tuurilla mummo, täti tai sisko. Huonolla tuurilla lapsi elää kadulla. Tosin tässä vaiheessa on syytä kysyä, mitä tuo hoitaminen käytännössä tarkoittaa. Lapsi saa kyllä usein tältä hoitajaltaan päivittäisen papu-annoksensa kera tortillaletun. Toiset (erityisesti isoäitien) hoivassa olevat saavat myös osakseen jonkinlaista rakkautta tai kiintymystä, moni lapsista ei. Minulle ajatus omien lasten hylkäämisestä on jotakin käsittämätöntä, täällä se taasen on melko tavallista.

Toinen asia, mitä minulta on kysytty on, ettenkö tosiaan koskaan lyö lapsiani. Lasten lyömisen ja perheväkivallan tavanomaisuus on jotain järkyttävää. 21 -vuotiaan lapsettoman työkaverini mielestä täällä vaan täytyy lyödä, koska lapset eivät muuten tottele vanhempiaan. Tekisi välillä mieli kysyä näiltä lapsiaan läpsiviltä vanhemmilta, oletteko kokeilleet edes joskus antaa aikaa lapsillenne, vaikka leikkiä tai pelata yhdessä? Tai kysyä, miten lapsillanne menee? Olenkin kyllä kertonut, että en hyväksy lasten lyömistä ja uskon, että lapsia pystyy kasvattamaan muutenkin.

On aivan aiheellista kysyä, onko edellinen edes mahdollista? Eräänä päivänä lounastauollamme työkaverini lähes väittelivät siitä, onko äideillä täällä oikeasti mahdollisuutta viettää aikaa lastensa kanssa. Toisaalta oltiin sitä mieltä, että se on hyvin vaikeaa, koska täytyy tehdä hyvin pitkää päivää, jotta rahaa rittäisi edes peruselämiseen. Suuri  osa oli onneksi sitä mieltä, että se on kyllä mahdollista, joskin vaikeaa. Että aina äideillä on jossain vaiheessa pieni hetki kysyä lasten kuulumisia, jutella koulupäivästä tai olla hetki yhdessä.

Mielenkiintoinen tilanne tähän lasten lyömiseen liittyen kävi viime viikolla, kun olimme käymässä yhdessä kodissa, jossa oli pienimmäisemme ikäinen tyttö. Tyttö tuli kiinnostuneena tutkimaan laukkuani, jolloin hänen äitinsä totesi :"Lopeta se tai täti lyö sinua!" Olin niin järkyttynyt tuosta kommentista, että en aluksi oikein osannut sanoa mitään. Myöhemmin kyllä selitin, että Suomessa ei ole hyväksyttävää lyödä lapsia, enkä sitä itsekään tee. Vähän myöhemmin tämä pieni tyttö tuli läpsimään lapsiani. Häntä kiellettiin tästä ja rangaistukseksi... lyötiin! Jotenkin tämä tilanne osoitti konkreettisesti, miten väkivallan kulttuuri opitaan vahvasti jo kotona. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan kampanjoidaan, mutta kuitenkin tunnutaan ajateltavan, että lapsia saa lyödä, jos he eivät muuten tottele. Yleisesti ajatellaan, että vanhempia tulee kunnioittaa, eikä lasten kiukuttelua siedetä.

Suuri syy vanhempien välinpitämättömyyteen on vahinkolapset. Sen lisäksi että monet teinit tulevat raskaaksi vahingossa, niin käy myös monille aikuisille joko väkivallan tai tietämättömyyden vuoksi. Eräskin Las Hormiguitasin äiti on myöntänyt vaikeuden rakastaa ei -toivottua lastaan. Toisaalta aika ymmärrettävää, mutta samalla kamalan surullista.

Tämä kaikki on niin kovin surullista, itsensä tuntee jotenkin kovin voimattomaksi näiden asioiden edessä. Täällä esimerkiksi opettajatkin saattavat lyödä lapsia, eikä asialle oikein kuulema voi tehdä mitään. Suomessa ainakin on tahoja, jotka voivat ja joilla on velvollisuus puuttua väkivaltaan (kiusaamiseen): opettaja, rehtori, poliisi, lastensuojelu, oikeusasiamies ja lapsiasiavaltuutettu...

 Tänään pidän vapaapäivän, lähdemme jo tutuksi tulleeseen rantalomakohteeseen viikonlopuksi rentoutumaan. Ehkäpä aurinko, meri, hyvä ruoka ja omien lasten riemu auttaa hetkeksi rentoutumaan ja muistamaan ne hyvät asiat, mitä täkäläisten lasten kanssa olen täällä saanut kokea. Ja kuitenkin, vaikka lapsilla täällä on usein hyvin vaikeaa, niin Las Hormiguitasissa kuuluu tänäänkin lasten nauru ja leikin riemu.

Anni

(melkein) kaikkeen tottuu

1. Heittämään käytetyt vessapaperit roskikseen.

2. Käymään työpaikalla (ja välillä muuallakin) vessassa ilman valoa.

3. Hakemaan töissä vessan huuhteluveden sangolla läheisestä hanasta.

4. Kadulla vaeltaviin kulkukoiriin.

5. Tapahtumien alkamiseen poikkeuksetta myöhässä.

6. Sähkökatkoksiin kesken iltapalan (ei onneksi enää nykypäivänä ole kovin yleisiä).

Hieman jännittävää...

7. Ruoan haalimiseen eri paikoista: vihannekset kärrymyyjiltä, kala kiertävältä kalakauppiaalta, välipala leipomosta, maito supermarketista...

8. Siihen, että harvoin mihinkään on kiire. On aikaa olla yhdessä.

9. Syömään myslin mangon ja ananaksen kanssa marjojen sijaan.

10. Kulkemiseen taksilla, jonka saa helposti suoraan kadun varresta.

11. Siivoamiseen imurin sijaan harjalla ja luutulla.

12. Tekemään ruokaa lähinnä kaasuliettä käyttämällä (en edelleenkään ole täysin sinut kaasu-uunin kanssa!)

13. Siihen, että juuri kukaan ei koskaan soita. Tekstiviestejä sen sijaan saa päivittäin -omalta puhelinyhtiöltä.

14. Siihen, että televisiokanavia on noin sata, lastenkanavia kymmenkunta.

15. Siihen, että bussissa kuljetetaan vaikka mitä -kaikenlaisia kauppatavaroita ja eläviä kanoja.

16. Lasten läpsimiseen kaduilla ja kodeissa. Se ei enää yllätä (tottua ei voi).

17. Siihen, että ostoksia tehdessä kassalla ei useinkaan ole antaa vaihtorahaa.

18. Siihen, että läheskään kaikki lapset ei käy koulua.

19. Saunattomuuteen (tosin viisi ihmistä pienessä puhelinkopissa melkein käy saunasta).

20. Suklaan kalliiseen hintaan.

21. Siihen, että juomavesi haetaan kaupasta (tai tilataan kotiovelle).

22. Olemaan sisällä usein kengät jalassa.

23. Maksullisiin leikkipuistoihin.

24. Kalterein suojattuihin koteihin.

25. Kerjäläisiin.

26. Liikkumiseen ilman vaunuja, ruokailuihin ilman syöttötuolia.

27. Tulemaan toimeen pienellä määrällä tavaraa (viiden ihmisen päivittäiset käyttötavarat mahtuvat neljään matkalaukkuun).

28. Seinillä vilistäviin liskoihin ja muurahaisiin.

29. Tuntemattomien suoraviivaisiin uteluihin henkilökohtaisista asioista.

30. Kierrättämättömyyteen.

31. Remonttimiesten työskentelyyn 'takapihalla' 7-17.

32. Uloslähtemisen helppouteen: paita, housut, kengät.

33. Televisiouutisteen seuraamattomuuteen.

34. Lähes täydelliseen maidottomuuteen. (Aki!)

35. Pieniin kioskeihin ja myymälöihin 'muutaman metrin' välein.

36. Osoitteiden epämääräisyyteen.

37. Kymmeneen erilaiseen avaimeen kymmeneen talossa olevaan oveen.

38. Mainosautojen ämyreistä kovalla äänellä pauhaaviin mainoksiin.

39. Yöllisiin ääniin: kukonlaulu, juhliminen, ilotulitus, ...

40. Viereisestä kahvipaahtimosta kuuluvan myllyn hihnan ulinaan (tai sitten ei).

41. Elämään ilman lenkkimaastoja ja viikottaisia hikilenkkejä.

42. Syömään ruisleivän sijaan täysjyväsämpylöitä.

43. Elämään ilman omaa pihaa ja pihatöitä.

44. Herkutteluun smoothieilla.

45. Siihen, että aina on lämmin.

46. Upeisiin maisemiin.

47. Roskiin kadulla.

48. Lastemme saamaan päivittäiseen huomioon.

49. Kadulla työskenteleviin lapsiin.

50. Aikaisiin aamuheräämisiin, väsyneisiin iltoihin (rytmi on täällä toista tuntia Suomea aikaisempi).

Anni & Aki

Mitä opettaa? Miten opettaa? Miksi opettaa?

Luin tänä aamuna KEPAn nettisivuilla olevan, Miina Supisen kirjoittaman kolumnin koulutuksesta. Olen miettinyt hyvin samoja asioita täällä Nicaraguassa koulutuksen parissa työskennellessä. Kehitysyhteistyössä kuulee usein puhuttavan koulutuksen tärkeydestä, miten koulutetut ihmiset pystyvät löytämään paremman työpaikan, ottamaan kantaa asioihin ja vaikuttamaan epäkohtiin. Olen ehdottoman samaa mieltä tästä, mutta mitä jos lapset käyvät koulua, jossa (minun näkökulmastani) voisivat oppia paljon enemmänkin kun tällä hetkellä oppivat. Tai eivät ainakaan opi kunnolla niitä perustaitoja, jotka ovat tärkeitä. Myönnän, että minua usein turhauttaa, kun Las Hormiguitasin lapset käyttävät tosi paljon aikaa jonkin tekstin kopioimiseen tai nippelitiedon etsimiseen useista (usein yli kymmenen vuotta vanhoista) kirjoista. Lapset osaavat kyllä mekaanisen lukutaidon, mutta usein esittäessäni kysymyksiä huomaan, että he eivät ymmärrä lukemaansa.

Ensiksi on toki syytä kysyä, mitä sitten pitäisi oppia? Mitkä taidot ovat tärkeitä Suomessa ja Suomen työelämässä? Mitkä täällä Nicaraguassa? Tietyt perustaidot ovat aika yleismaailmallisia, mutta on tiettyjä kulttuurisidonnaisia tietoja ja taitoja. Minun mielestäni näitä yleismaailmallisia tietoja on lukeminen(ei vain mekaaninen lukeminen, vaan myös luetunymmärtäminen), kirjoittaminen, laskeminen, looginen ajattelu, etiikka, tiedon etsiminen ja tietty kriittisyys. Joku toinen voi toki olla eri mieltä näistä. Täällä machismo on tavallista ja perhetilanteet monesti hyvin hankalia. Lähes kaikki Las Hormiguitasissa nimettömään kyselyyn vastanneet lapset toivoivat muutosta perhetilanteeseensa. Las Hormiguitasin työntekijöiden mukaan useat äidit jättävät lapsensa, perheväkivalta on tavallista eikä vanhemmilla ole usein aikaa lapsilleen. Jonkinlainen "perhekasvatus" olisi täällä erityisen tärkeää. Teiniraskaudet ovat täällä hyvin yleisiä, joten myös seksuaalikasvatus kouluissa olisi mielestäni tarpeen. Las Hormiguitasissa nuoret saavat seksuaalikasvatusta, mutta yleisesti yhteiskunnan ajatusmalli näissä asioissa on melko vanhanaikainen, asioista ei haluta puhua nuorten kanssa. Myös ympäristön tila on täällä monessa suhteessa huono, ja roskaaminen todellinen ongelma. Jos saisin päättää, tehostaisin ehdottomasti koulujen ympäristökasvatusta. Movimiento Comunalilla on käynnissä Oulu-Matagalpa -seuran kanssa yhteistyössä toteutettu hanke Ympäristöä suojelevat nuoret. Hankkeessa tehdään yhteistyötä koulujen kanssa. Hanke on käsittääkseni monessa suhteessa hyvin toimiva ja toivoisin vastaavia työtapoja käytettävän kaikissa kouluissa.

Yksi oleellinen kysymys on Miksi oppia? Monet vanhemmat ei halua tukea lapsiaan ammatillisessa koulutuksessa vaan kokevat, että peruskoulu riittää. Minun oli aluksi vaikea ymmärtää tätä. Olen aina pitänyt koulutusta itsestäänselvänä asiana, ihmisen nyt vaan pitää oppia ja opiskella. Mutta miten perustella koulutuksen tärkeys ihmisille, jotka eivät ole käyneet koulua (tai jos ovat, niin huonolaatuista sellaista), eivät osaa lukea, eivätkä näe koulutuksen etuja? Nyt minun on helpompi ymmärtää näitä vanhempia, vaikka silti olen heidän kanssaan eri mieltä. Mitä jos perheessä tarvitaan yhden ihmisen lisäpalkka, jotta saadaan ruoka pöytään? Eikö silloin toisaalta ole järkeenkäypää lähettää nuori kadulle myymään ja tienaamaan edes muutama cordoba sen sijaan että tuettaisiin hänen opiskelujaan? Monesti näkökulma painottuu nykyhetkeen, ei välttämättä osata tai haluta ajatella tulevaisuutta. Monet Las Hormiguitasin entisistä lapsista ovat kuitenkin oivallisia esimerkkejä siitä, miten koulutuksen avulla on noustu köyhyydestä.

Täällä olen joutunut pohtimaan myös omaa opettajuuttani. Esimerkiksi sitä, mitä ja miten opettaa englantia (englanti ei ole koskaan ollut vahvuusalueitani, enkä ole perehtynyt erityisesti kielten opettamiseen) lapsille, joiden opiskelutaidot eivät aina ole kunnossa, jotka eivät ole opiskelleet vieraita kieliä eivätkä välttämättä koskaan pääse käyttämään englantia. Miten ja mitä opettaa, kun tukena ei ole opetussuunnitelmaa tai oppikirjaa. Ensiksi miten motivoida lapset opiskelemaan uutta kieltä? Onko heidän pakko opiskella, jos eivät halua? Olisiko joku muu asia/aine hyödyllisempi? Tosin lastenkeskuksessa ei toki kyse ole aina hyödyllisyydestä, vaan paljon myös hauskanpidosta ja yhdessä tekemisestä. Tässä olen päätynyt siihen, että paras keino on keskittyä suulliseen taitoon, opiskella kuvien/leikkien kautta ja antaa paljon positiivista palautetta. Vaikka tiedän olevani oikeilla jäljillä, niin silti olen hyvin epävarma. Eikös minun pitänyt osata opettaa? Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi lapset eivät halua osallistua?

Miten sitten ratkaista tätä asiaa? Miten kehittää koululaitosta? Minusta tuntuu, että minun pitäisi osata ottaa kantaa, antaa järkeviä vastauksia. Joskus vaan tuntuu, että ratkaisut ovat vaikeita ja tietyt ajatusmallit niin syvällä, että niitä on vaikea muuttaa. Tärkeää on lisätä opettajien työn arvostusta, pienentää ryhmäkokoja, parantaa opettajien koulutusta, opettaa pedagogiikkaa, lisätä reflektointia (taitoa arvioida omaa työtä) ja maksaa opettajille edes hiukan parempaa palkkaa. Nicaraguassa opettajien palkat ovat hyvin matalia verrattuna esimerkiksi muihin Keski-Amerikan maihin. Mutta miten saada kehitysmaan päättäjät ymmärtämään tämä, tai onko heillä edes intressejä puuttua asiaan? On kuitenkin syytä muistaa, että Nicaraguan historiasta löytyy myös hienoja esimerkkejä koulutuksen saralta. Vuonna 1980 toteutettiin lukutaitokampanja. Tällöin viidessä kuukaudessa yli 400 000 yli 10 -vuotiasta nuorta ja aikuista oppi lukemaan. Tällöin rakennettiin paljon kouluja myös köyhälle maaseudulle ja mahdollistettiin koulutuksen eri tasoille osallistuminen kaikille ihmisille riippumatta yhteiskuntaluokasta tai taloudellisesta tilanteesta.

Yksi asia, mihin olen kiinnittänyt huomiota on palautteen anto. Yleisesti kodeissa, kouluissa ja Las Hormiguitasissa lapsille mainitaan epäonnistumisista, poissaoloista ja vääristä vastauksista. Voisiko tiukan kysymyksen "Miksi et ole käynyt aikoihin?" muuttaa toteamukseen "Olen iloinen, että tulit!"? Voisiko ainakin joskus kritiikin ja oppimattomuudesta mainitseminen sijaan iloita yhdessä lapsen kanssa onnistumisesta ja uuden oppimisesta, vaikka taito olisi miten pieni ja "vähäpätöinen" tahansa. Tärkein asia opiskelussa on mielestäni motivaatio ja uskon, että motivaatiota olisi helppo lisätä positiivisella palautteella, yhdessä onnistumisesta iloitsemisella -oltiin sitten Suomessa tai Nicaraguassa.

Anni