Mitä opettaa? Miten opettaa? Miksi opettaa?

Luin tänä aamuna KEPAn nettisivuilla olevan, Miina Supisen kirjoittaman kolumnin koulutuksesta. Olen miettinyt hyvin samoja asioita täällä Nicaraguassa koulutuksen parissa työskennellessä. Kehitysyhteistyössä kuulee usein puhuttavan koulutuksen tärkeydestä, miten koulutetut ihmiset pystyvät löytämään paremman työpaikan, ottamaan kantaa asioihin ja vaikuttamaan epäkohtiin. Olen ehdottoman samaa mieltä tästä, mutta mitä jos lapset käyvät koulua, jossa (minun näkökulmastani) voisivat oppia paljon enemmänkin kun tällä hetkellä oppivat. Tai eivät ainakaan opi kunnolla niitä perustaitoja, jotka ovat tärkeitä. Myönnän, että minua usein turhauttaa, kun Las Hormiguitasin lapset käyttävät tosi paljon aikaa jonkin tekstin kopioimiseen tai nippelitiedon etsimiseen useista (usein yli kymmenen vuotta vanhoista) kirjoista. Lapset osaavat kyllä mekaanisen lukutaidon, mutta usein esittäessäni kysymyksiä huomaan, että he eivät ymmärrä lukemaansa.

Ensiksi on toki syytä kysyä, mitä sitten pitäisi oppia? Mitkä taidot ovat tärkeitä Suomessa ja Suomen työelämässä? Mitkä täällä Nicaraguassa? Tietyt perustaidot ovat aika yleismaailmallisia, mutta on tiettyjä kulttuurisidonnaisia tietoja ja taitoja. Minun mielestäni näitä yleismaailmallisia tietoja on lukeminen(ei vain mekaaninen lukeminen, vaan myös luetunymmärtäminen), kirjoittaminen, laskeminen, looginen ajattelu, etiikka, tiedon etsiminen ja tietty kriittisyys. Joku toinen voi toki olla eri mieltä näistä. Täällä machismo on tavallista ja perhetilanteet monesti hyvin hankalia. Lähes kaikki Las Hormiguitasissa nimettömään kyselyyn vastanneet lapset toivoivat muutosta perhetilanteeseensa. Las Hormiguitasin työntekijöiden mukaan useat äidit jättävät lapsensa, perheväkivalta on tavallista eikä vanhemmilla ole usein aikaa lapsilleen. Jonkinlainen "perhekasvatus" olisi täällä erityisen tärkeää. Teiniraskaudet ovat täällä hyvin yleisiä, joten myös seksuaalikasvatus kouluissa olisi mielestäni tarpeen. Las Hormiguitasissa nuoret saavat seksuaalikasvatusta, mutta yleisesti yhteiskunnan ajatusmalli näissä asioissa on melko vanhanaikainen, asioista ei haluta puhua nuorten kanssa. Myös ympäristön tila on täällä monessa suhteessa huono, ja roskaaminen todellinen ongelma. Jos saisin päättää, tehostaisin ehdottomasti koulujen ympäristökasvatusta. Movimiento Comunalilla on käynnissä Oulu-Matagalpa -seuran kanssa yhteistyössä toteutettu hanke Ympäristöä suojelevat nuoret. Hankkeessa tehdään yhteistyötä koulujen kanssa. Hanke on käsittääkseni monessa suhteessa hyvin toimiva ja toivoisin vastaavia työtapoja käytettävän kaikissa kouluissa.

Yksi oleellinen kysymys on Miksi oppia? Monet vanhemmat ei halua tukea lapsiaan ammatillisessa koulutuksessa vaan kokevat, että peruskoulu riittää. Minun oli aluksi vaikea ymmärtää tätä. Olen aina pitänyt koulutusta itsestäänselvänä asiana, ihmisen nyt vaan pitää oppia ja opiskella. Mutta miten perustella koulutuksen tärkeys ihmisille, jotka eivät ole käyneet koulua (tai jos ovat, niin huonolaatuista sellaista), eivät osaa lukea, eivätkä näe koulutuksen etuja? Nyt minun on helpompi ymmärtää näitä vanhempia, vaikka silti olen heidän kanssaan eri mieltä. Mitä jos perheessä tarvitaan yhden ihmisen lisäpalkka, jotta saadaan ruoka pöytään? Eikö silloin toisaalta ole järkeenkäypää lähettää nuori kadulle myymään ja tienaamaan edes muutama cordoba sen sijaan että tuettaisiin hänen opiskelujaan? Monesti näkökulma painottuu nykyhetkeen, ei välttämättä osata tai haluta ajatella tulevaisuutta. Monet Las Hormiguitasin entisistä lapsista ovat kuitenkin oivallisia esimerkkejä siitä, miten koulutuksen avulla on noustu köyhyydestä.

Täällä olen joutunut pohtimaan myös omaa opettajuuttani. Esimerkiksi sitä, mitä ja miten opettaa englantia (englanti ei ole koskaan ollut vahvuusalueitani, enkä ole perehtynyt erityisesti kielten opettamiseen) lapsille, joiden opiskelutaidot eivät aina ole kunnossa, jotka eivät ole opiskelleet vieraita kieliä eivätkä välttämättä koskaan pääse käyttämään englantia. Miten ja mitä opettaa, kun tukena ei ole opetussuunnitelmaa tai oppikirjaa. Ensiksi miten motivoida lapset opiskelemaan uutta kieltä? Onko heidän pakko opiskella, jos eivät halua? Olisiko joku muu asia/aine hyödyllisempi? Tosin lastenkeskuksessa ei toki kyse ole aina hyödyllisyydestä, vaan paljon myös hauskanpidosta ja yhdessä tekemisestä. Tässä olen päätynyt siihen, että paras keino on keskittyä suulliseen taitoon, opiskella kuvien/leikkien kautta ja antaa paljon positiivista palautetta. Vaikka tiedän olevani oikeilla jäljillä, niin silti olen hyvin epävarma. Eikös minun pitänyt osata opettaa? Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi lapset eivät halua osallistua?

Miten sitten ratkaista tätä asiaa? Miten kehittää koululaitosta? Minusta tuntuu, että minun pitäisi osata ottaa kantaa, antaa järkeviä vastauksia. Joskus vaan tuntuu, että ratkaisut ovat vaikeita ja tietyt ajatusmallit niin syvällä, että niitä on vaikea muuttaa. Tärkeää on lisätä opettajien työn arvostusta, pienentää ryhmäkokoja, parantaa opettajien koulutusta, opettaa pedagogiikkaa, lisätä reflektointia (taitoa arvioida omaa työtä) ja maksaa opettajille edes hiukan parempaa palkkaa. Nicaraguassa opettajien palkat ovat hyvin matalia verrattuna esimerkiksi muihin Keski-Amerikan maihin. Mutta miten saada kehitysmaan päättäjät ymmärtämään tämä, tai onko heillä edes intressejä puuttua asiaan? On kuitenkin syytä muistaa, että Nicaraguan historiasta löytyy myös hienoja esimerkkejä koulutuksen saralta. Vuonna 1980 toteutettiin lukutaitokampanja. Tällöin viidessä kuukaudessa yli 400 000 yli 10 -vuotiasta nuorta ja aikuista oppi lukemaan. Tällöin rakennettiin paljon kouluja myös köyhälle maaseudulle ja mahdollistettiin koulutuksen eri tasoille osallistuminen kaikille ihmisille riippumatta yhteiskuntaluokasta tai taloudellisesta tilanteesta.

Yksi asia, mihin olen kiinnittänyt huomiota on palautteen anto. Yleisesti kodeissa, kouluissa ja Las Hormiguitasissa lapsille mainitaan epäonnistumisista, poissaoloista ja vääristä vastauksista. Voisiko tiukan kysymyksen "Miksi et ole käynyt aikoihin?" muuttaa toteamukseen "Olen iloinen, että tulit!"? Voisiko ainakin joskus kritiikin ja oppimattomuudesta mainitseminen sijaan iloita yhdessä lapsen kanssa onnistumisesta ja uuden oppimisesta, vaikka taito olisi miten pieni ja "vähäpätöinen" tahansa. Tärkein asia opiskelussa on mielestäni motivaatio ja uskon, että motivaatiota olisi helppo lisätä positiivisella palautteella, yhdessä onnistumisesta iloitsemisella -oltiin sitten Suomessa tai Nicaraguassa.

Anni