Etkö sinä lyö lastasi?

Olen tainnut ennenkin todeta, että täällä asiat kysytään hyvin suoraan: Paljonko tienaat? Oliko lapsesi suunniteltuja? Onko sinut operoitu? Hiukan ensin mietin, että mitähän operaatiota tällä tarkoitetaan, kunnes asiayhteydestä asian hoksasin. Kyseinen ihminen oli juuri päivitellyt "suurperhettämme" .

Meiltä on myös kysytty ihmettelevään sävyyn, miksi toimme lapsemme tänne emmekä jättäneet heitä Suomeen, esimerkiksi isovanhemmille. Täällä on nimittäin  tavallista, että ainakin isä lähtee töiden perässä muualle, usein myös äiti. Lapsia hoitaa hyvällä tuurilla mummo, täti tai sisko. Huonolla tuurilla lapsi elää kadulla. Tosin tässä vaiheessa on syytä kysyä, mitä tuo hoitaminen käytännössä tarkoittaa. Lapsi saa kyllä usein tältä hoitajaltaan päivittäisen papu-annoksensa kera tortillaletun. Toiset (erityisesti isoäitien) hoivassa olevat saavat myös osakseen jonkinlaista rakkautta tai kiintymystä, moni lapsista ei. Minulle ajatus omien lasten hylkäämisestä on jotakin käsittämätöntä, täällä se taasen on melko tavallista.

Toinen asia, mitä minulta on kysytty on, ettenkö tosiaan koskaan lyö lapsiani. Lasten lyömisen ja perheväkivallan tavanomaisuus on jotain järkyttävää. 21 -vuotiaan lapsettoman työkaverini mielestä täällä vaan täytyy lyödä, koska lapset eivät muuten tottele vanhempiaan. Tekisi välillä mieli kysyä näiltä lapsiaan läpsiviltä vanhemmilta, oletteko kokeilleet edes joskus antaa aikaa lapsillenne, vaikka leikkiä tai pelata yhdessä? Tai kysyä, miten lapsillanne menee? Olenkin kyllä kertonut, että en hyväksy lasten lyömistä ja uskon, että lapsia pystyy kasvattamaan muutenkin.

On aivan aiheellista kysyä, onko edellinen edes mahdollista? Eräänä päivänä lounastauollamme työkaverini lähes väittelivät siitä, onko äideillä täällä oikeasti mahdollisuutta viettää aikaa lastensa kanssa. Toisaalta oltiin sitä mieltä, että se on hyvin vaikeaa, koska täytyy tehdä hyvin pitkää päivää, jotta rahaa rittäisi edes peruselämiseen. Suuri  osa oli onneksi sitä mieltä, että se on kyllä mahdollista, joskin vaikeaa. Että aina äideillä on jossain vaiheessa pieni hetki kysyä lasten kuulumisia, jutella koulupäivästä tai olla hetki yhdessä.

Mielenkiintoinen tilanne tähän lasten lyömiseen liittyen kävi viime viikolla, kun olimme käymässä yhdessä kodissa, jossa oli pienimmäisemme ikäinen tyttö. Tyttö tuli kiinnostuneena tutkimaan laukkuani, jolloin hänen äitinsä totesi :"Lopeta se tai täti lyö sinua!" Olin niin järkyttynyt tuosta kommentista, että en aluksi oikein osannut sanoa mitään. Myöhemmin kyllä selitin, että Suomessa ei ole hyväksyttävää lyödä lapsia, enkä sitä itsekään tee. Vähän myöhemmin tämä pieni tyttö tuli läpsimään lapsiani. Häntä kiellettiin tästä ja rangaistukseksi... lyötiin! Jotenkin tämä tilanne osoitti konkreettisesti, miten väkivallan kulttuuri opitaan vahvasti jo kotona. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan kampanjoidaan, mutta kuitenkin tunnutaan ajateltavan, että lapsia saa lyödä, jos he eivät muuten tottele. Yleisesti ajatellaan, että vanhempia tulee kunnioittaa, eikä lasten kiukuttelua siedetä.

Suuri syy vanhempien välinpitämättömyyteen on vahinkolapset. Sen lisäksi että monet teinit tulevat raskaaksi vahingossa, niin käy myös monille aikuisille joko väkivallan tai tietämättömyyden vuoksi. Eräskin Las Hormiguitasin äiti on myöntänyt vaikeuden rakastaa ei -toivottua lastaan. Toisaalta aika ymmärrettävää, mutta samalla kamalan surullista.

Tämä kaikki on niin kovin surullista, itsensä tuntee jotenkin kovin voimattomaksi näiden asioiden edessä. Täällä esimerkiksi opettajatkin saattavat lyödä lapsia, eikä asialle oikein kuulema voi tehdä mitään. Suomessa ainakin on tahoja, jotka voivat ja joilla on velvollisuus puuttua väkivaltaan (kiusaamiseen): opettaja, rehtori, poliisi, lastensuojelu, oikeusasiamies ja lapsiasiavaltuutettu...

 Tänään pidän vapaapäivän, lähdemme jo tutuksi tulleeseen rantalomakohteeseen viikonlopuksi rentoutumaan. Ehkäpä aurinko, meri, hyvä ruoka ja omien lasten riemu auttaa hetkeksi rentoutumaan ja muistamaan ne hyvät asiat, mitä täkäläisten lasten kanssa olen täällä saanut kokea. Ja kuitenkin, vaikka lapsilla täällä on usein hyvin vaikeaa, niin Las Hormiguitasissa kuuluu tänäänkin lasten nauru ja leikin riemu.

Anni