Nuorten työpaja

Täällä Matagalpassakaan ei ole mitenkään outoa nähdä hyvin nuoria tyttöjä pieni vauva sylissä. Nicaraguassa lähes joka neljäs 15-19 -vuotias on äiti tai raskaana. Tämä tuo mukanaan monenlaisia haasteita. Vuonna 2006 suuresta vastustuksesta huolimatta säädettiin laki, joka kieltää myös terveydellisistä syistä tehtävän abortin. Abortti ei siis ole mahdollinen missään tilanteessa. Kolmannes lapsista Nicaraguassa syntyykin nuorille tytöille.

Tullessaan raskaaksi tyttö joutuu usein keskeyttämään koulun, koska hänen ajatellaan olevan huonona esimerkkinä muille. Las Hormiguitasissa annetaan nuorille seksuaalikasvatusta ja pyritään tukemaan nuoria perhesuunnittelussa. Aihe on kuitenkin edelleen maassa jonkinlainen tabu ja vanhemmilta on tullut toisinaan suoraa kritiikkiä aiheen käsittelemisestä nuorten kanssa.

Yhtenä päivänä nuorille oli järjestetty eräänlainen työpaja aiheesta. Aluksi nuoret pohtivat itse ja kirjoittivat ajatuksiaan paperille, miten nuorten raskauksia voisi ehkäistä, mitä seurauksia nuorena raskaaksi tulemisessa on ja minkälaista suhtautumista aiheeseen yhteiskunnan suunnalta saattaa tulla. Teema oli nuorille tuttu jo aikaisemmista työpajoista. Nuoret tiesivät hyvin ehkäisystä, raskauden vaikutuksista opiskeluun, rahatilanteeseen ja vapaa-ajanviettoon. Tämän jälkeen aiheesta keskusteltiin lastenkeskuksen työntekijöiden johdolla.

Nuorille oli myös pari hauskaa videota ja lopuksi nuoret tekivät ryhmissä pienet näytelmät aiheeseen liittyvistä tilanteista. Vaikka opetusmenetelmät näyttävät olevan koulussa vielä paljon behavioristisia, ulkoaopetteluun painottuvia, niin lastenkeskuksen työpajoissa lapset todella pääsevät tekemään itse erilaisten toiminnallisten menetelmien kautta.

Ja nämä nuoret näyttävät muutenkin osaavan keskustella, perustella mielipiteensä, organisoida, pitää kauniita puheita ja improvisoida näytelmiä. Perjantaina juhlimme lastenkeskuksessa opettajien päivää. Lapset olivat valmistelleet meille näytelmiä, sketsejä ja pieniä kilpailuja, joihin työntekijät ja me vapaaehtoiset osallistuimme. Lisäksi opettajien avustuksella oli harjoiteltu tanssi- ja nokkahuiluesityksiä. Nuoret olivat myös keränneet kotoaan rahaa ja valmistivat meille erinomaisen lounaan ja leipoivat kakun. Kyllä me naurettiin mahat kippurassa ja liikututtiin näiden hienojen lasten ja nuorten panostuksesta. En voi kun olla iloinen saadessani tehdä töitä näiden upeiden ihmisten kanssa.

Anni

Kummipaketit

Perjantai 13.6. oli Las Hormiguitasin lapsille tärkeä päivä, sillä silloin he saivat Oulu-Matagalpa -seuran kummien sponsoroimat koulupaketit. Lapset vanhempineen oli kutsuttu lastenkeskukseen kahdessa vuorossa. Ensimmäiset lapset oli kutsuttu kello yhdeksäksi. Kymmenen yli yhdeksän ovenavausvuorossa ollut henkilö saapui ja pikkuhiljaa sen jälkeen alkoi lapsia vanhempineen tulla paikalle. Varsinainen tilaisuus pääsi alkamaan reilusti kymmenen jälkeen.

Lastenkeskuksen opettajat Isabel ja Sandra muistuttivat vanhempia opiskelun tärkeydestä ja vanhempien vastuusta lapsista huolehtimisessa yleensä. Koulutarvikepaketin saamiseksi lapset ovat sitoutuneet käymään säännöllisesti koulussa ja osallistumaan lastenkeskuksen toimintaan. Myös vanhemmat ovat lupautuneet olemaan aktiivisesti mukana esimerkiksi auttamalla keskuksen siivoamisessa.

Monet lastenkeskuksen lapsista käyvät opiskelujen ohella töissä ja joskus perhe laittaa lapsen mieluummin kadulle myymään ruokaa kuin lastenkeskukseen tekemään läksyjä tai osallistumaan aktiviteetteihin. Toisaalta ajatus siitä, että lapset saisivat vanhempiaan paremman tulevaisuuden opiskelujen kautta, on varmasti monella mielessä. Yhteensä 62 lasta saapui paikalle paketteja noutamaan. Paikalla oli pääasiassa äitejä, mutta aamuvuorossa oli myös kaksi isää - kyllä täälläkin isät siis ovat mukana lastensa arjessa.

Anni

Lapsia vanhempineen koulupakettien kanssa

Matagalpa kuvin

Las Hormiguitasin lapset ja vapaaehtoiset pelaamassa jalkapalloa. Ja kuvassa myös yksi koti-isä :)

Anna Belen sylissä

Keskimmäisen ottama luontokuva, muurahaiset kiinnostavat kovasti...

Leikit Bryanin kanssa

Tyypillinen näky: Roskia on ympäristössä paljon. Movimiento Comunalin ympäristökasvatusprojektin yksi päämäärä on puuttua tähän ongelmaan.

Esikoisen leikit jalkapalloturnauksessa

Tämä tyttö vei lapset läpi kaoottisen liikenteen 

Kukan ihastelua

Allekirjoittanut nuorimmaisen kanssa

Sirkusteltan viereistä asutusta

Anni

Sirkuksessa

Sunnuntaina päätimme suunnata koko perhe sirkukseen, joka oli viimeistä päivää täällä Matagalpassa. Ilman esityksen aloittaneita pienissä rimpsubikineissä tanssineita naisia, todella kovaa äänentoistoa, penkkien alla kulkevia näpisteleviä lapsia ja Suomen pahimpien festarivessojen tasoisia bajamajoja, esitys olisi hyvin voinut olla Suomestakin. Hienot akrobatiatemput ja hauskat pellet toimivat aina. Pienin taputti innoissaan, keskimmäinen nukkui osan esityksestä ja esikoinen tykkäsi erityisesti kaikista tyttöjutuista (?!).

Myös tässä asiassa maan kahtiajako näkyi selvästi: Ne, joilla on varaa maksaa, pääsevät katsomaan hienoja temppuja ja syömään hattaraa, kun taas läheisissä peltitaloissa asuvat lapset katselevat sirkustelttaa ulkopuolelta ja pelaavat ehkä hetken jalkapalloa viereisellä kentällä.

Tämän jälkeen kävimme syömässä meksikolaisessa ravintolassa. Kasvismunakas, ranskalaiset ja quesadillat maistuivat kaikille. Juomaksi jouduimme ottamaan coca colaa, sillä pullovettä ei ollut tällä kertaa saatavilla. Myös jääpalat jäivät käyttämättä, sillä ne oli tehty hanavedestä. Tämän vesiasian suhteen olemme olleet tarkkoina.

Esikoinen aloitti eilen baletin. Hän myönsi jännittäneensä alkuun, mutta kertoi myöhemmin innoissaan oppineensa uuden sanan. Ja Suomessa hän saisi vaaleanpunaisen balettipuvun vasta 6 -vuotiaana, kun täällä hän voisi saada sen jo heti. Kyllä vaaleanpunaista balettipukua on odotettukin, nyt odotus taitaa sitten jäädä luultua lyhyemmäksi.

Töissä suuntaan tänään aamulla kiertävän koulun mukana läheiselle kaatopaikalle ja Aki aloittaa espanjan opiskelut kielikoulussa, joten mielenkiintoinen päivä taas tulossa..

Anni

Onneks mä en kuollut...

Moikka.

Pakko se on kai joskus aloittaa, vaikka äiti tietääkin miten vaikeaa tämä on minulle aina ollut. Ensimmäinen (!) minun kirjoittamani teksti yhteiseen(?) blogiimme. Pyrin kirjoittamaan lyhyesti vaikka tiedän, että se on vaikeaa, mutta yritetään...

Kokonaisuudessaan kulunut reilu viikko on mennyt aivan loistavasti. Tärkeintä minulle on ollut lasten hyvinvointi sekä Annin tukeminen arkisissa asioissa sen minkä pystyn. Lapset ovat alkuvaikeuksien jälkeen jo löytäneet itselleen kelpaavaa syötävää. Ruoka on siis hyvää, mutta nirsoilulta ei ole säästytty. Kaikista parhaiten syö pienin. Hänelle kelpaa kaikki, niin paikalliset perinneruoat kuin suomesta tutut pöperöt. Myös papukaijan uloste tai tupakantumpit kelpaisivat, jos vanhemmat eivät häiritsisi. Tästä syystä ripulin ilmenemistä juuri pienimmälle voi siis pitää väistämättömänä. Kadulla kulkiessa osaan jo luottaa isompien lasten harkintakykyyn, jotta koko ajan ei tarvitse mennä käsi kädessä, tienylityksiä lukuun ottamatta. Jotain varoitusten perille menosta kertoo pojan lausahdus 'onneks mä en kuollut' kun yöllä sängystä tippui...

Alkujännityksen poistuttua isommat lapset ovat jo uskaltautuneet espanjan kielen harjoitteluun paikallisten kanssa. Ensimmäiseksi aloitettiin ruoasta kiittämällä (glaassias), joka tulee nyt jo lähes automaattisesti. Suomen puhuminen paikallisille ei myöskään enää ole ongelma; jos ei ymmärrä, niin toistetaan riitävän usein. Angry birdsin pelaaminenkin onnistuu kahdella kielellä mainiosti. Nyt kun olemme päässeet asumaan kodinomaiseen paikkaan, niin lasten päivän järjestäminen tuntuu heti helpommalta. Leikit pienessä puutarhassa sekä omien sisarusten että naapurin 8 -vuotiaan pojan kanssa onnistuivat välittömästi.

Puutarhan mestaruustaisto kera tuomarin.

Koska tiedämme sen kuka meidän perheessä osaa espanjaa, niin Anni on joutunut hoitamaan valtaosan kaikista kanssakäymisistä paikallisten kanssa. Tämä on ollut hyvä varsinkin kun ottaa huomioon ne saavutukset, joita omatoiminen hablaamiseni on tuottanut. Esimerkiksi, käydessäni kaupassa ostamassa iltapalaa päädyin ottamaan juotavia jogurtteja. Kassalla ystävällinen myyjä kysyi kulmat kurtussa ilmeisen huolestuneena jotain. No comprendo. Uusi kysymys. No comprendo. Tämän jälkeen takanani ollu asiakas yritti selittää asiaa jotenkin toisin. No comprendo. Maksoin ja lähdin pois päätään pyöritelleiden paikallisten luota. Vieläkään no comprendo.

Tilanne, josta Anni oli puolestani erityisen ylpeä oli kun pienin leikki hostellissa usein olleen taaperon (omistajan lapsenlapsi) kanssa. Yritin harjoittaa vähäisiä espanjan taitojani helpoilla fraaseilla. Kohteena oli taaperoa hoitanut noin yläasteikäinen tyttö (myös omistajan lapsenlapsi). Aloitin helpolla; 'asutko täällä (hostellissa, missä ilmeisesti asui puolet työntekijöistä)?' Yritin jatkaa kysymällä jotain koulun käynnistä. Ei onnistunut, koska välttämättömiä sanoja puuttui sanavarastosta. Lopulta keksin aloittaa keskustelun säästä. Sehän on tunnetusti turvallinen ja yleinen aihe ympäri maailmaa, sekä hyvin erilainen täällä kuin suomessa. Tällä hetkellä täällä on 'talvi' eli päivällä vain 20-30 astetta lämpöä. Ne, jotka osaavat kieltä voivat selittää niille, jotka eivät osaa, mikä meni pieleen kun hämmentyneen tytön edessä totesin hänelle, että 'olet kuuma' kun piti kysymäni 'onko kuuma'. Pienen hakemisen jälkeen löysin oikeat sanat ja hämmennys tytöllä vaihtui naureskeluun. Kaikkia ei ilmeisesti naurattanut, sillä sen päivän jälkeen, joka päivä paikalla ollutta tyttöä ei majapaikassa enää näkynyt. Päänsilityksiä en saanut myöskään ollessani ilman housuja kun Anni toi paikallisen pomonsa kylään...

Minun tehtäväkseni olen ottanut arjesta kertomisen, jota yritän tehdä hieman useammin kuin tähän mennessä olen tehnyt. Jonkin verran jutut varmaan menevät ristiin, joka ei toivottavasti häiritse.

Lyhyestä virsi kaunis, eli rumaa tuppasi tulemaan.
Täältä tähän.

Aki

P.s. Maisemat täällä ovat todella upeita.

Kuvat otettu kutakuinkin samaan suuntaan.

P.p.s. 'Nicaragualaiset ei koskaan nuku. Ne vaan syö, luulen' (poika, 13.06.2014 klo 20.25).

Töihin...

Minun piti aloittaa työt pari päivää sitten. Töiden aloitus siirtyi kuitenkin päivällä, koska toissapäivä meni lääkärissä ja labrassa pienimmän kanssa. Tyttö kärsi ripulista ja kuumeesta, joten päätimme viedä hänet lastenlääkärille. Parin tunnin odottelun jälkeen vanhempi mieslääkäri otti meidät vastaan. Vaikka espanjan kieli onkin sujunut täällä yllättävän hyvin, niin tämän herrasmiehen puheesta minun oli hiukan vaikea saada selvää. Johtuiko nopeasta puhetavasta vai erikoissanastosta. Varmaan molemmista. Ymmärsin kuitenkin, että lääkäri halusi ottaa virtsa-, ja ulostenäytteet. Suuntasimme labraan hakemaan purkit. Metsästimme näytteitä. Veimme näytteet labraan. Odottelimme tuloksia (tässä välissä kävin katsomassa yhtä väliaikaisasuntoa). Suuntasimme hakemaan tulokset. Ja taas lääkärille. Ja apteekkiin hakemaan antibioottikuuria, erikoismaitoa ja sinkkiä kasvua vauhdittamaan. Sinkki oli minulle ihan uusi tuttavuus tässä kasvuasiassa, mutta ei tuo ainakaan kovin haitalliselta kuulosta. Raskaan päivän kruunasi jumittunut vessan ovi. Voin kertoa, että ripuloivan lapsen kanssa ilman vessaa ei kauheasti naurattanut. Tyttö voi nyt jo paljon paremmin ja on oikein reipas.

Eilen pääsin siis kunnolla töiden pariin. Tarkoitus on siis työskennellä lasten koulunkäyntiä tukevassa lastenkeskuksessa. Ensimmäisenä työpäivänä autoin lapsia läksyissä. Läksyt olivat paljon tekstien kopioimista vihkoon. Pääsin jo viime perjantaina tutustumiskäynnin jälkeen keskustelemaan Emman kanssa nicaragualaisesta koulumaailmasta. Pohdimme hiukan syitä opetuksen heikkoon laatuun. Kysymys on hyvin moniulotteinen ja syitä on varmasti monia. On kuitenkin selvää, että koulutus on yksi kehityksen avaimista. Koulutuksessa ei ole täällä läheskään tarpeeksi resursseja. Yliopistojen kansallisen neuvoston puheenjohtajan Telemaco Talaveran mukaan peruskoulun opettajat ovat lähes itseoppineita: peruskoulun ja lukion jälkeen he opiskelevat kaksi vuotta ja käyvät lisäksi muutaman kuukauden työharjoittelun (Chavarria Carmen, Suomi-Nicaragua -seuran julkaisu Koulutus Nicaraguassa). Kuinka usein heikkotasoisen peruskoulun käyneet, vain vähän pedagogiikka opiskelleet opettajat pystyisivät tarjoamaan laadukasta opetusta? Tai miten suunnitella opetus ilman kirjoja tai muita meidän itsestäänselvänä pitämiä välineitä? Täällä olen itse käytännössä huomannut, miten hyvä koulutusjärjestelmä meillä Suomessa onkaan. Kaikkien säästökuurienkin keskellä voisimme hiukan useammin muistaa olla ylpeitä erinomaisesta peruskoulustamme.

Lapsille lukemisen, läksyissä auttamisen ja heidän kanssaan pelaamisen lisäksi pääsin tänään kiertävän koulun mukana läheiselle torille. Kiertävä koulu on pyörillä kulkeva koulu, joka jalkautuu kadulla työskentelevien lasten pariin. Idea on mainio ja ainakin tänään homma näytti toimivan oikein hyvin. Lapsia valui pikkuhiljaa paikalle. Pääsin opettamaan lapsille peruslaskutoimituksia ja lukemista erilaisten kuvatehtävien avulla. Vähän ennen lähtöä pieni, resuinen tyttö katsoi silmiin ja kysyi hymyillen, tulenko ensi viikollakin. Olin iloinen voidessani vastata myöntävästi. Ja tulen vielä monta kertaa senkin jälkeen.

Ensi perjantaina lastenkeskuksessa jaetaan lapsille suomalaisten kummien sponsoroimat koulutarvikepaketit. Mielenkiintoisia työjuttua siis tiedossa.

Anni

Las Hormiguitas -tänne minä siis aina aamuisin suuntaan.

Uusia ystäviä

Muutama päivä Matagalpassa takana. Kaikki on hyvin: asunto on löytynyt (tästä enemmän omassa postauksessaan piakkoin), pari leikkipuistoa testattu, syöty mukavissa buffetravintoloissa, työpaikalla käyty tutustumassa ja kaikki kutakuinkin terveinä. Tänä aamuna hostellin ruokalassa kuului hyvinkin epäilyttävä ääni, josta saattoi arvata, että nyt on löysät housussa. Tosin vaan keskilöysää ja tyttö on reipas, joten ei taida olla mitään vakavaa.

Tässä muutamia kuvia parin päivän takaa apinapuistosta, jossa lapset innoissaan juoksivat. Tämän jälkeen he olisivat halunneet mennä aina vaan apinapuistoon. Kävimme kuitenkin testaamassa toisenkin leikkipuiston ja sen jälkeen he totesivat, että he eivät enää haluakaan apinapuistoon. Toisinaan tuo pienten ihmisten elämä tuntuu olevan kovin vaikeaa. Oltiin sitten Suomessa tai maailmalla.

Tyypillinen aamupala majapaikassame: hedelmiä,
gallopintoa (papua ja riisiä), juustoa ja
tomaattimunakasta sekä tuoremehua

Pienten koiranpentujen ihmettelyä.
Esikoinen piti näitä tyttöjä heti ystävinään.

 Tämä tyttö tuli antamaan esikoiselle vauhtia.

 

Anni

Täällä ollaan!

Kello on noin viisi yöllä täällä Nicaraguassa. Koko porukka heräsi pirteänä jo pari tuntia sitten (!?!). Olo on pitkästä aikaa kutakuinkin levännyt. Voin kertoa, että muutama tunti sitten illalla tämän perheen molemmat aikuiset olivat superväsyneitä. Kaksi vuorokautta yhteensä alle 8 tunnin unilla alkoi tuntua...

Me tosiaan saavuimme eilen vähän ennen puoltapäivää Nicaraguaan. Ilman ongelmia emme tälläkään kertaa lennolle päässeet, sillä vaikka lentoyhtiömme oli varannut meille uuden lennon, ei tietojamme kuitenkaan löytynyt. Lentäminen sujui jo lapsilta rutiinilla. Tähän asti työnjako oli ollut se, että äiti hoitaa lapset isän selvitellessä asioita. Nyt kieli vaihtui espanjaksi ja roolit toisin päin. Täytyy tosin todeta, että kiitettävän reippaasti tuo mieskin on keskusteluja viritellyt espanjan alkeillakin. Managuan kentällä vaihdoimme dollareita paikalliseen valuuttaan, cordoboihin. Selvisimme kentältä ulos lähes ilman jonottamista, otimme taksin bussiasemalle ja ehdimme juuri lähdössä olevaan bussiin. Taksikuskimme, vanhempi herrasmies, repesi hersyvään nauruun kuullessaan suunnitelmistamme koti-isyyden suhteen ja toivotteli miehelle paljon tsemppiä. Vaikka nuoremmat miehet osallistuvat täällä Nicaraguassa aiempaa enemmän kotitöihin, on kotona kolmen pienen lapsen kanssa oleva mies jonkinnäköinen ihmettelyn aihe.

Bussissa meillä oli kaksi paikkaa. Ajatus kahden tunnin matkasta kuumassa bussissa viidestään kahdella penkillä tuntui aluksi raskaalta. Matka kuitenkin meni melko mukavasti maisemia katsellessa, pientä välipalaa nauttiessa (kadulta lämmintä kanaa ja banaanilastuja) ja uutta ihmetellessä. Silloin kun äiti ja isi eivät jaksaneet viihdyttää nuorimmaista, siirtyi isoveli reippaasti tähän hommaan. Kuopus viihtyi myös mainiosti pieniä hetkiä viereisessä penkissä istuvan naisen sylissä. Kahden tunnin bussimatka maksoi muuten koko viiden hengen porukalta hiukan yli viisi euroa.

Matagalpaan saapuessa menimme taksilla hostellillemme. Menimme yläkertaan ihmettelemään puuttuvaa varausta. Kun varausta ei löytynyt, niin tajusin kysyä, että missäs me olemmekaan. Tällöin selvisi, että ihan väärässä paikassa. Uusi taksi alle ja tällä kertaa vihdoin pääsimme oikeaan paikkaan. Hostellissa tapasimme ihanan suomalaisen Emman, joka työskentelee täällä samassa järjestössä kuin minäkin. Käytyämme suihkussa suuntasimme syömään läheiseen buffetpaikkaan, jossa saimme maistella paikallisia ruokia. Pienin söi hyvällä ruokahalulla Gallo pintoa, eräänlaista papuriisimuhennosta. Isommille lapsille ruoka ei juurikaan maistunut. Emmalta saimme hyviä vinkkejä elämään täällä Nicaraguassa ja sovimme suuntaavamme yhdessä töihin ensimmäisenä päivänä. Tämä oli helpotus tälläiselle olemattoman suuntavaiston omaavalle :) Liikkumaan tekisi jo mieli, mutta taitaa olla parasta keskittyä nyt aikaerosta toipumiseen ja asunnon etsimiseen. Tänään suunnitelmissa nukkua kunnon päiväunet, suunnata katsastamaan kaupungin puistot ja kysellä aktiivisesti asuntoa.

Näin vajaan vuorokauden jälkeen ensimmäisenä Matagalpasta tulee mieleen kaunis kaupunki, ystävälliset ihmiset, sekava liikenne, erilainen äänimaailma ja miellyttävä ilmasto. Matagalpalla on puoli vuotta aikaa näyttää meille todelliset kasvonsa kaikkine ilmeineen.

Anni

P.s. Erilaiset vessat (kentillä, koneissa, hostellissa..) ovat aiheuttaneet kovasti ihmettelyä. Kaikista jännin oli Miamin kentän itsevetäytyvä vessa, jota kovasti kummasteltiin.

Kuva huoneen ikkunasta.

Miamissa!

Kirjoittelen tätä Miamissa hotellissa muun porukan nukkuessa. Kellon soittoon on viela tovi, mutta tämä määrä unta näköjään riitti tältä erää.

Matka alkoi neljältä aamuyöllä 'urhoollisen palvelijan' saapuessa noutamaan seikkailu valmiit matkalaiset kotoa lentokentälle, jossa hän vielä avusti meitä turvatarkastukseen asti. Lapsista oli jännää herätä keskellä yötä. Lentojenkin osalta reissu lähti käyntiin mielenkiintoisissa merkeissä kun Helsinki-Vantaalla vanhempi virkailija totesi, ettei kyllä ole ennen tällaisiin ongelmiin lipun kanssa törmännyt.  Pienimmäinen puuttui jostain syystä matkustusluttelosta, mikä aiheutti hiukan ongelmia joka paikassa. Ensimmäinen lento meni muuten mukavasti lasten pohtiessa, mihin asti avaruus jatkuu ja missähän korkeudessa Jeesus on.

Lontoossa isin selvittellessä lippuasiaa useamman virkailijan kanssa pitkään äiti leikki lasten kanssa ison aulan lattialla. Mukava intialainen rouva tarjosi meille pähkinöitä, mikä oli lapsista hauskaa. Myös Lontoon kentän leikkipaikka oli kiva ja siellä vanhin pääsi kovaan ääneen iloitsemaan ensimmäisestä uudesta ystävästä. Yhteistä kieltä tytöillä ei ollut, mutta elekielen avulla saatiin hauskat leikit pystyyn.

Lentomme Miamiin oli paljon myöhässä, minkä vuoksi missasimme jatkolentomme Managuaan. Miamin kentällä me jonotimme, jonotimme ja jonotimme. Voin kertoa, että lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen ei ole nauru herkässä lapsen todetessa kilometrin pituisen kiemurtelevan jonon puolivälissä kakan olevan tulossa housuun NYT. Tämä oli onneksi väärä hälytys, mutta juuri kun oli vihdoin meidän vuoro päästä passintarkistukseen keskimmäinen ilmoitti, että pissa alkaa tulemaan. Isin päivän treeni tuli tässä vaiheessa: lapsi kainaloon ja kovaa juoksua lähimpään vessaan. Selvisimme parilla pisaralla kalsareissa. Laukut haettua emme enää suostuneet jonottamaan ulos pääsyä vaan etsimme aktiivisesti apua. Kolme väsynyttä lasta, kolme matkalaukkua, neljä reppua ja eväskassi olivat ilmeisesti sen verran näyttävä yhdistelmä, että pienen odottelun jälkeen ystävällinen herra kuskasi tavaramme jonojen ohi ja vei meidät hotelliin menevän bussin pysäkille

Lentoyhtiö oli hommannut meille kaksi hienoa hotellihuonetta, tarjosi ruokakupongit ja aamupalat, joten tämän puolesta asia on hoitunut hyvin. Illalla lapset herkuttelivat tuoreille hedelmillä ja pääsivät kylpyyn ja isoihin pehmeisiin sänkyihin nukkumaan. Tuhina käy esikoisen nukkuessa vieressäni. Aika suloinen näky kun tyttöjen pienet nenänpäät pilkistävät peittojen alta. Kyllä lapset (ja aikuisetkin) olivat kaiken kaikkiaan tosi reippaita matkalaisia. Seikkailumme jatkuu tänään lennolla Managuaan, taksikyydillä bussiasemalle ja sieltä bussilla Matagalpaan.

 

Ahora solo una traducción corta.. Estoy en un hotel en Miami, otros estan durmiendo. Teniamos muchos problemas con el billete de nuestra hija menor y perdimos nuestro vuelo a Managua porque el vuelo de Miami llegó tan tarde. Los niños se portaban muy bien, en el avión pensaron hasta que sigue espacio y en que altitud Jesus esta en el cielo (si uno puede verlo del avion o no). También alegraron mucho por una amiga nueva. Jugaron bien juntos sin idioma compartido.

En Miami pasamos mucho tiempo en fila. La verdad que despues de viajar casi todo el dia no estuvimos muy alegres cuando nuestra hija major nos avisó en una fila muy larga que tiene que cagar.  Ahora mismo. En realidad esta situación pasó. Pero el padre tuvo bueno ejercicio cuando corrió con nuestro hijo al baño justo antes que pasamos a la inspección de los pasaportes.

Ahora estamos en un hotel cerca del aeropuerto de Miami. Mañana nuestra aventura seguirá a Nicaragua,  a Matagalpa.

Anni