Hevoshulluutta

Olemme täällä ollessamme tutustuneet erääseen Matagalpassa vuosia asuneeseen suomalaiseen naiseen. Männä viikolla hän kysyi minulta ja lapsilta halukkuuttamme käydä katsomassa hänen kahta hevostaan läheisellä tallilla. Lapsia ei tarvinnut kahta kertaa houkutella, ja minullekin jokin valmiiksi mietitty ohjelma Annin työaikana on upea lahja. Sovittiin käynnistä, ja eilen oli suuri päivä. Edellisenä iltana asiasta muistuteltiin, joten aamulla talossa oli kaksi innokasta pukijaa, minkä takia odottavan aika osoittautui jälleen pitkäksi...

Pienimmälle riitti hiekkaleikit koirien pitäessä vahtia.

Meidät noudettiin kotoamme autolla ja ajoimme hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle tallille. Siellä meitä oli vastassa aamupäivän kuumuus sekä neljä hieman jännittävää koiraa. Kun koirien tuliaisherkut oli jaettu (ilmeisesti tapa, sillä niin innokkaasti ne meitäkin lähestyivät) meille esiteltiin hevoset. Ensimmäinen hevonen olikin sopivasti ulkona hoidettavana. Hetken jännitettyään uskaltautui jokainen lähestyä ja jopa silittää hevosta, joka ei ollut vierailijoista moksiskaan. Lapsista oli lisäksi hauskaa katsella kuinka hevonen osasi pyytää herkkuja kaviotaan kopsuttamalla. Toinen hevonen oli pilttuussaan, jonka portille sekin tuli siliteltäväksi hieman meihin tutustuttuaan. Epä-eläinihmiselle oli hienoa huomata tällainenkin luonteenpiirteiden ero näiden kahden hevosen välillä.

Rohkeasti ensimmäisenä yrittämään.

Sitten koitti totuuden hetki;  meiltä kysyttiin haluaisiko joku kokeilla ratsastamista? Hetken aikaa piti odotella satulaa toiselta hevoselta, mutta kohta oltiin aitauksessa valmiina nousemaan kyytiin. Poika halusi innoissaan mennä ensin, mutta ymmärrettyään ettei saa olla yksin halusikin heti pois. Sitten tuli isompi tytöistä, joka otti ja meni kyytiin hoitajan kanssa ilman mitään marinoita. Siellä se sitten istui. Taisi olla jännittävää kun ei sanonut koko aikana sanaakaan. Aluksi muutama kierros tavallista käyntiä, jonka jälkeen tyttö sai olla vielä kyydissä pienen kouluratsastusharjoittelun ajan. Que bien!!

Hiljaisen, mutta tyytyväisen oloinen kyytiläinen.
On nimittäin vanhemmat pulassa, jos hevoshulluus on tarttuvaa!!

Ensi kerralla otetaan äiti mukaan, ja ehkä se poikakin uskaltautuu kyytiin... tai isi.

Aki

Ps. Eilen käydessämme leipomossa annoin 11 -vuotiaalle pojalle sämpylän hänen pyytäessä ruokaa. Tämä herätti lapsissa monia kysymyksiä: Äiti miksi annoit pojalle sämpylän? Miksi sillä on nälkä? Eikö sillä ole kotia? No sittenhän se voisi tulla asumaan tänne meille!

Voi pieni, rakas lapseni <3

Anni