Köyhyys

Viimeisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi. Yksi syy tähän on alkuraportti, jota olen pikkuhiljaa iltaisin kirjoitellut. Nyt se on vihdoin valmis ja lähetetty eteenpäin. Yksi pohdittava asia raportissa oli köyhdyttävät rakenteet. Miten se köyhyys täällä näkyy? Mitkä rakenteet vaikuttavat taustalla?

Pieni tyttö on kertonut jääneensä ilman lounasta, koska ruokaan ei ole ollut varaa. Olen kuullut, että lapsi on jäänyt koulusta pois, koska ei ole kehdannut mennä rikkinäisissä kengissä kouluun ja uusia ei ole voitu ostaa. Olen nähyt lasten työskentelevän kadulla.

Kaiken köyhyyden aistii ympärillään ja jollain tapaa käsittää. Ero meidän rikkaiden länsimaisten ja paikallisten köyhien välillä on kuitenkin suuri. On turha väittää, että me ymmärtäisimme, millaista on elää äärimmäisen köyhänä. Huomaan, että tässäkin asiassa minulla on välillä tarve etsiä ne positiiviset puolet ja nähdä asiat parhain päin. Joskus on tosin vain todettava, että se miten nämä lapset elävät äärimmäisessä köyhyydessä on äärettömän epäreilua. Tapasin kaatopaikalla noin 10 -vuotiaan tytön, joka oppi kirjoittamaan nimensä Liikkuvassa koulussa. Tuon tytön elämäntilanteesta on vaikea löytää mitään positiivista. Paitsi ehkä se riemu hänen oppiessa niin kovin tärkeän taidon. Ja sanan Äiti hän oppi myös. Hän meinasi yllättää äitinsä piirustuksella, johon hän haparoivin tikkukirjaimin kirjoittaa ÄITI.

Monet lapset joutuvat auttamaan jo hyvin nuorina vanhempiaan toimeentulon hankkimisessa. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, mutta rajan vetäminen sopivan työmäärän suhteen voi olla vaikeaa. Yleisesti ajatellaan olevan hyväksyttävää, mikäli lapset auttavat vanhempiaan heidän yrityksessään tai kotitöissä. Pitkät työpäivät ovat lapsille raskaita. Lisäksi siinä vaiheessa kun lasten koulunkäynti kärsii, on vaara sukupolvien yli jatkuvalle köyhyyden kierteelle. Opetuksen taso on muutenkin usein heikko. Mikäli lapsi ei työnteoltaan ehdi osallistua oppitunneille tai opiskella kokeita varten, jää hänen tietonsa ja taitonsa heikolle pohjalle. Tällöin työnsaanti tulevaisuudessa tulee olemaan haastavaa. Ilman koulutusta ja kunnon työtä on vaikea nousta köyhyydestä. Myöskään vanhempien asenteet opiskelua kohtaan eivät aina ole kovin myönteisiä. Olen saanut huomata, että osa vanhemmista ei halua tukea lasten opiskeluja peruskoulun jälkeen.

Toinen köyhdyttävä rakenne on teiniraskaudet ja seksuaalikasvatuksen puute. Las Hormiguitasissa vieraili viime viikolla 16 -vuotias tyttö vauvansa kanssa. Tyttö oli tullut raskaaksi ja joutunut jättämään Las Hormiguitasissa käymisen. Tyttö hoitaa päivisin lastaan, eikä pysty keskittymään opiskeluihin kuten ennen lasta. Käsittäkseni hän kuitenkin käy iltaisin koulussa sukulaisten hoitaessa vauvaa. On kuitenkin selvää, että monissa teiniraskaustapauksissa opiskelujen jatkaminen ei ole kovin helppoa ja vähätkin tulot menevät paljolti lapsen tarpeisiin. Tällöin nuori äiti jää helposti kotiin ilman koulutusta ja työtä ja myöhemmin kouluttautuminen on haastavaa. Tähän liittyy myös 2006 voimaan tullut laki, joka kieltää abortin teon myös terveydellisistä syistä. Mikäli köyhä nuori nainen tulee raskaaksi esimerkiksi seksuaalisen väkivallaan seurauksena, ei hänellä ole vaihtoehtona abortoida lasta. Usein joku sukulainen osallistuu lapsen hoitoon, mutta aina lapsen hoidon järjestäminen ei ole helppoa, jotta äiti pystyisi jatkamaan opintojaan. Mielestäni tasa-arvoinen, laadukas koulutus on yksi avaintekijä köyhyyden kierteen katkaisemisessa. Se miten tämä käytännössä toteutetaan, onkin jo toinen juttu. Mitä enemmän näitä asioita pohtii ja käytännössä näkee, sitä monimutkaisimmilta ratkaisut toisinaan tuntuvat. Rakenteet käytäntöjen taustalla ja ihmisten ajattelumallit ovat niin syvällä yhteiskunnassa.

Myös lapset ovat huomanneet eron Suomen ja Nicaraguan välillä. Näin keskusteli keskimmäinen ja esikoinen viikko sitten:

"Miksi Nicaraguassa on ihmisiä, joilla ei ole kotia?"

"Koska tämä on niin köyhä maa."

Todelliset köyhyyden asiantuntijat nuo lapset :) Keskustelimme aiheesta hiukan ja totesimme, että myös Suomessa on kodittomia. Kauheasti emme tästä asiasta kyllä lasten kanssa ole puhuneet, sillä esikoinen varsinkin on aika herkkä ja pohtii paljon maailman murheita. Täällä kaupungin keskustassa köyhyys ei näy samalla tavoin kuin esimerkiksi Liikkuvan koulun kanssa lähialueilla. Kuitenkaan sitä ei voi olla huomaamatta, sen aistii ympärillä. Kadulla nukkuu ihmisiä, ihmiset tulevat pyytämään rahaa ja ruokaa, muutamasta tyhjästä muovipullosta ilahdutaan kovin (ne voi myydä eteenpäin tai käyttää liiman haisteluun.)

Toisinaan olemme antaneet hiukan rahaa ihmisille, mutta mieluummin annamme vaikka vähän ruokaa, koska emme tiedä, mihin rahat todella käytetään. Erityisesti Aki suosii tässä asiassa mummoja, koska mummot on kuulema kivoja (!!). Lapsille emme yleensä anna rahaa, koska emme tiedä, mihin rahat menevät, eikä lasten paikka ole kadulla kerjäämässä vaan koulussa. Mikäli perhe saa rahaa lähettämällä lapsen koulunkäynnin sijaan kadulle, voidaan tämä vaihtoehto valita mieluummin kuin kannustaa lasta opiskeluissa.

Anni

P.s. Nuorimmainen kovasti harjoittelee puhumista. Kysyttäessä keskimmäiseltä reilun vuoden ikäisenä kuka hän on saimme vastaukseksi "rakas poika minä olen". Nuorimmaisemme vastaa toisinaan olevansa Pönttö. Onkohan kasvatuksessa jokin mennyt pieleen tämän viimeisen kohdalla? ;)