Eväsretki luolaan ja mielenkiintoiset kotikäynnit

Vielä reilut kymmenen viikkoa aikaa elää Lattarielämää. Yhtäkkiä aika tuntuukin lyhyeltä. Niin paljon nähtävää ja koettevaa, paljon toteuttamattomia suunnitelmia. Kaksi viikonloppua on tarkoitus viettää reissussa, lisäksi on pari lähikohdetta, mitä emme ole ehtineet nähdä. Ainakin yksi viikonloppua menee työkavereiden kanssa iltaa istuessa. Ja pitäähän Akinkin päästä ainakin kerran kaljalle, heh! Emme halua täyttää viikonloppuja retkillä, yksi suunniteltu meno per viikonloppu on lasten kanssa juuri sopivasti. Näin sadekaudella saa lisäksi varautua siihen, että jokunen viikonloppu meneekin sadetta pitäessä. Tämän ajatuksen siivittämänä suuntasimme tänään retkelle vajaan puolen tunnin päässä olevaan Las Cascadas Blancaan.

Saimme taksin lähes kotiovelta bussiasemalle. Siellä hyppäsimme tupaten täynnä olevaan bussiin. Lapsille onneksi yleensä aina löytyy istumapaikka, vaikka bussi olisi täynnä. Matkasta jännittävän teki viereisen miehen matkaseura: kaksi kanaa! Perillä meitä odotti mahtavat maisemat, vesiputous, perhosia ja luola, jossa pidimme eväshetken (perjantai on muodostunut pitsapäiväksi. Eilisen pitsa oli mainio matkaeväs) ja näimme jopa muutaman lepakon. Reilun parin tunnin jälkeen syötyämme vielä ravintolassa suuntasimme tienviereen odottamaan bussia. Bussia odotellessa isot lapset leikkivät: "Listo? Vamos!"(Valmiina? Mennään!) Ja juoksivat kovaa vauhtia pienen penkereen ylös. Uudestaan ja uudestaan. Kuopus keräsi äidille lehtiä.

Monenlasta kuljetusta olemme täällä nähneet, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun näimme bussin katolla pari matkalaista istumassa. Ei taitaisi (tämäkään) kuljetusmuoto mennä Suomen liikennepoliisilta läpi. Loppupäivä menee siivotessa, kokatessa, lastenohjelmia katsellessa ja korttia pelatessa. Voi olla, että pelaamme myös pari peliä polttopalloa -se on lasten uusi suosikkileikki ja kotimme, entinen kuntosali, soveltuukin siihen erinomaisesti.

Kotona leikkimiseen vastapainoa tuo työ lastenkeskuksessa. Viime viikolla pääsin Las Hormiguitasin työntekijän kanssa kotivierailulle. Las Hormiguitasin henkilökunta haluaa tutustua lasten perheisiin. Lisäksi vierailujen tarkoitus oli muistuttaa äitejä heidän sitoumuksesta osallistua keskuksen siivoukseen kerran kuussa. Juttelimme yleensä ihmisten kanssa ovella, sisällä taisimme käydä vain parissa talossa. Nämä kotikäynnit ovat ehdottomasti olleet työni mielenkiintoisin, ja samalla tavallaan koskettavin osa. Suurin osa Las Hormiguitasin lapsista asuu pienissä peltitaloissa ilman juoksevaa vettä tai kunnollista käymälää. Monissa taloissa ei ollut varsinaista lattiaa, vaan savinen maa-alusta. Kokonaiset perheet asuivat yhdessä tai kahdessa huoneessa. Näiden tuttujen lasten hyvinkin alkeellisten asuinolojen näkeminen on koskettanut kaikista eniten. Se on taas saanut minut miettimään, miten erilaisissa oloissa nämä lapset elävät omiini verrattuna, miten erilaiset lähtökohdat saavat elämäänsä.

Tällä viikolla toinen työntekijä teki kotikäyntejä ja minä päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja lähdin mukaan. Nämä alueet ovat sellaisia, mihin en länsimaisena naisena yksin voisi mennä. Molemmat "oppaani" näissä slummeissa liikkuessa ovat olleet entisiä Las Hormiguitasin lapsia. Kulkiessa heidän kanssaan olen taas saanut tietää hiukan lisää heidän elämästään. Molemmat entisiä lapsityöläisiä, jotka nyt tekevät töitä samassa tilanteessa olevien lasten puolesta, jotka ovat vaikeista oloista huolimatta pärjänneet elämässään hienosti. Molemmat oivallisia esimerkkejä Las Hormiguitasin hienosta työstä.

Anni