Toinen jalka haudassa

Reilu pari viikkoa sitten työpaikalle tuli maanantaikokouksemme aikaan vanha mies. Tuo mies on jäänyt elävästi mieleeni. Hän tuli maaseudulta kaupungin ulkopuolelta. Hänen tyttärensä oli kuollut edellisenä yönä synnytyksessä ja hän tuli pyytämään hiukan apua. Hän sai Las Hormiguitasilta viltin ja pari vaatekertaa hengissä selvinneelle tyttövauvalle. Asia kosketti minua ja juttelin siitä lastenkeskuksen työntekijöiden kanssa. He kertoivat minulle, että maaseudulla monet naiset synnyttävät kotona ilman kunnollista apua. Minulle jopa sanottiin, että raskaana ollessa he ovat ikään kuin toinen jalka haudassa. He tietävät, että mikäli komplikaatioita tulee, on kuolema ihan mahdollinen.

En voinut olla ajattelematta, kuinka moni minun ystävistäni olisi selvinnyt näissä oloissa hengissä? Aika monen tuttuni synnytys on päätynyt perätilan tai jonkin komplikaation takia keisarinleikkaukseen. Mitä jos leikkaus ei olisi ollut mahdollinen? Minä olen saanut synnyttää kolme lastani turvallisin mielin hyvässä sairaalassa. Olen saanut huomata, että tämä ei ole täällä itsestäänselvyys. Mielessä on myös käynyt, että vain muutama sukupolvi taaksepäin tilanne ei Suomessa ollut sen kummempi.

En myöskään voi olla miettimättä tätä pientä lasta. Kun isien rooli lasten elämässä ei ole täällä yhtä vahva kuin nykysuomessa, kuka häntä hoitaa? Kuka pitää huolta? Saako hän olla jollekin se kaikkein rakkain, saako kuulla olevansa ihana pieni ihminen?

Anni